Kaikki eivät hyväksy sitä, mitä suomalaistaiteilijat Jyrki Poussu ja Kari Södö tekevät puusta.
Kuvataiteilijoiden yhteinen Suomalainen paradoksi -näyttely avattiin Karjalan tasavallan kuvataidemuseossa Petroskoissa viime perjantaina. Avajaiset vetivät museoon täyteen uteliasta yleisöä.
Näyttelyn nimeä selittää se, että puu on Suomessa lähestulkoon pyhä asia. Puusta saatiin pitkään elanto sekä rakennettiin kodit, saunat ja mökit. Metsä on se paikka, missä moni suomalainen väittää sielunsa lepäävän.
Myös Poussulle ja Södölle puu on pyhää, mutta he kunnioittavat puuta eri tavalla kuin mihin Suomessa on perinteisesti totuttu. Heidän käsissään puu on taipunut graafisiin, moderneihin muotoihin ja saanut pintaansa leikkisät värit ja kuviot.
– Käytämme usein kierrätettyä puumateriaalia töissämme. Parasta veistopuuta saa sata vuotta vanhasta purettavasta talosta, Poussu kertoo.
Ei sillä, että nämä miehet tahtoisivat varta vasten purkaa satavuotiaita taloja.
– Ehkä se on suomalainen paradoksi, ettei sellaista vanhaa puuta saa enää oikein mistään, Södö sanoo.
Hän harmittelee sitä, että niin monet vanhat puurakennukset on ehditty tuhota Suomessa. Yhtä lailla surullista on Södön mielestä se, että samoja virheitä toistetaan nyt täällä rajan toisella puolella Karjalassa.
– Puuta pitää käyttää säästeliäästi, mutta sen sijaan tyhmyys on loppumaton luonnonvara, Poussu yhtyy Södön mietteisiin.
Södön ja Poussun työt ovat nähtävillä Karjalan tasavallan kuvataidemuseossa 23. lokakuuta saakka.
Lisää aiheesta lehdessä 28. syyskuuta.

Palvelumme sosiaalisissa medioissa: