pääkirjoitus / helmikuu 12, 2013 - 14:30

Aikapommi?

Kižin museon johtajanvaihdoksen nostattama vastarinta, sanoisin, syventyy. Viime lauantaina johtajanvaihdosta tuli Petroskoissa protestoimaan eri lähteiden mukaan 200:sta henkilöstä 500:een. Toki osanottajatilastot eivät tässä ole yhtä merkittäviä, kuin mielenosoittajien vaatimusten sisältö.

Pari viikkoa sitten ensimmäinen protesti oli suunnattu uutta johtajaa Andrei Nelidovia vastaan. Viime lauantaina kansalaiset vaativat jo epäluottamislauseen antamista Venäjän kulttuuriministeri Vladimir Medinskille. Mihin tai keneen mielenosoittajat kohdistavat seuraavan vaatimuksensa?

 

Nähtävästi kulttuuriministeri tai presidentinhallinto ei arvioinut sitä mahdollista riskiä, joka voi Nelidovin nimityksestä koitua valtapuolue Yhtenäiselle Venäjälle.

Ensi syyskuussa Petroskoi valitsee kaupunginjohtajan. Monet kansalaiset saattavat äänestää Yhtenäisen Venäjän ehdokasta vastaan pelkästään vastareaktiona Nelidovin nimitykseen. Turha on toivoa, että puolessa vuodessa tilanne tyyntyy. Ja jos tyyntyykin, oppositiopuolueet eivät tietysti jätä tilaisuutta hyödyntämättä ja nostavat Kižin asian valttikorttinaan pöytään vaalitaisteluissaan.

Moskovalaiset virkamiehet eivät tienneet, tai eivät halunneet tiedä, että Nelidoviin moni suhtautuu kielteisesti Karjalassa. Sille on omat syynsä. Ilmiselvin on se, että presidentti Putin tuskin olisi hyväksynyt Nelidovin, silloisen Karjalan päämiehen, eroanomuksen kesken kauden, jos alueen johtajana tämä olisi ollut todella tehokas.

 

Tästä näkökulmasta arvioiden voimme pitää museon tammikuista johtajanvaihdosta poliittisena aikapommina, joka voi räjähtää Yhtenäiselle Venäjälle kaikkein pahimpana hetkenä. Sellaista tuskin Moskovassa kukaan oli odottanut.

Lauantaina mielenosoittajien puheenvuoroista kuului ehdotus, että olisi laadittava esitys tai jopa kanne syyttäjälaitokselle Nelidovin nimityksen laillisuuden tarkastamiseksi. Tilanteen rauhoittumisesta ei toistaiseksi ole merkkiä.

0 kommentit