pääkirjoitus / joulukuu 30, 2014 - 15:16 / päivitetty tammikuu 14, 2015 - 16:17

Haasteellista, mutta mielenkiintoista

Mikko Nesvitski

Vuosi 2014 on ollut lehdellemme, samoin kuin kustantamomme muille kansalliskielisille julkaisuille, ensimmäinen, jolloin on eletty valtion suojissa. Toisin sanoen valtio on kustantanut sataprosenttisesti kaikki kulumme. Edelliseen nähden parannusta on ollut sen osalta, että osan niin sanotuista suunnitelman ylittävistä tuloista olemme voineet käyttää tarpeisiimme, muun muassa maksaa vähäistä lisäystä toimittajiemme muutenkin pienten palkkojen päälle.

Päättyvä vuosi on ollut haasteellista, mutta kiintoisaa aikaa. Ainoan pahan yllätyksen koimme viime kesänä, jolloin Venäjän postin ahneesti nostamat tilaushinnat veivät noin 50 tilaajaa lukijakunnastamme.

 

Olemme saaneet paljon aikaan. Suomen kieltä lukeville oppilaille järjestimme Suomen Petroskoin-konsulaatin kanssa ainekilpailun Minun Karjalani. Omin voimin järjestimme valokuvakilpailun Lemmikki lomalla sekä joulukorttikilpailun lapsille. Jälkimmäisen suosio on parissa vuodessa nelinkertaistunut, ja tänä vuonna saimme koululaisilta 85 joulukorttia.

Ensimmäisen kerran lehden historiassa järjestimme lukijoillemme kaksipäiväisen matkan Ruskealaan, Sortavalaan ja Lahdenpohjaan. Tapasimme lukijoita myös Jouluklubissa, jonka aikana opimme tekemään kortteja, paistamaan joulutorttuja ja valmistamaan piparkakkutalon. Yhdessä petroskoilaisten lukijoiden kanssa vietimme pikkujoulua, johon toimme lisäksi Sortavalan Inkeri-seurasta toistakymmentä jäsentä.

 

Yhtä runsaita suunnitelmia on ensi vuodellekin, jolloin Karjalan Sanomat täyttää 95 vuotta. Syksyisen juhlapäivän kunniaksi panostamme entistä enemmän työhön lukijoiden kanssa.

Lukijamatkalla lähdemme katsomaan Kinnermäen kylää sekä Vieljärven Karjalan kielen kotia. Vierailemme myös Prääsän ja Tšalnan etnokulttuurikeskuksissa. Ensi lokakuussa haluamme tuoda Suomesta bussillisen suomalaisia lukijoitamme 95-vuotispäiväjuhlaamme. Houkuttelemme lapsia tekemään onnittelukortin Karjalan Sanomille ja aikuisia lukijoita kilpailemaan lehden toimittajien kanssa tietovisassa.

Suunnitelmissa on muitakin lukijatapaamisia ja mestariluokkia. Toivotan meille kaikille, että suunnitellut hankkeet toteutuvat mistään pakotteista ja alinomaa muuttuvista talouspoliittisista suhdanteista huolimatta ja saamme nauttia täysin sieluin juhlavuoden anneista. Menestystä ja valoa koko vuodelle 2015!

0 kommentit