pääkirjoitus / toukokuu 18, 2012 - 12:44 / päivitetty toukokuu 24, 2012 - 09:06

Haluan paikallista!

Mikko Nesvitski

Viranomaiset vaikuttavat ajavansa pikemminkin venäläisten suurten kauppaketjujen kuin Karjalan maatalousyrittäjien etuja. Paikallisten maanviljelijöiden tuotteiden näkymättömyys on muutenkin paha ongelma Petroskoissa. Niitä ei ole suurkaupoissa, niitä löytyy vaivoin kauppatoreilta yksittäisten myyntikojujen muodossa. Myyntitilojen ja viranomaisten tuen puutteen seurauksena moni viljelijä on joutunut vähentämään tuotantoa.

Keskustasta olisi löydettävissä useampi sopukka aika ajoin järjestettäville torimarkkinoille, mikäli virkamiehet sitä tosissaan haluaisivat. Samaan aikaan keskustaan on valmistumassa jättimäinen kauppakeskus, venäläinen suuri ruokakauppaketju jyrää paikalliset maatalousyrittäjät.

 

Torimarkkinoista tulee mieleen eurooppalaisten kaupunkien vilkkaat keskustorit, joilla paikalliset maanviljelijät kauppaavat tuoreita tuotteitaan. Petroskoin katettu kauppahalli, jossa etelämaalaiset tyrkyttävät puolikypsiä vihanneksia ja hedelmiä, ei houkuttele asiakkaita.

Vilkkaaksi kauppatoriksi muuttuu muutaman kerran vuodessa Petroskoin keskusaukio, jonne myytävää tuovat paikallisten lisäksi myös maanviljelijät Keski-Venäjältä. Viime viikonloppuna kauppatori toimi Kirovinaukiolla viimeistä kertaa. Kaupunginhallitus aikoo siirtää niin sanotut vapaapäivän myyntimarkkinat kauemmas keskustasta Oktjabrskikadun pohjoispään lähiöön, mihin on tarkoitus rakentaa nykyaikainen kauppahalli.

 

Tekaistulta tai ainakin puolitotuudelta kuulostaa kauppatorin muutoksen virallinen selitys, että Kirovinaukio on pidettävä siistinä ja kauniina. Mitkään kömpelöt telttakojut tai likaiset rekat eivät tietystikään silmää hivele. Kuitenkin torin aikana käy aukiolla hämmästyttävän paljon ostajia eri puolilta kaupunkia. Heidän intressejä olisi puollettava, sillä Kukonmäeltä ja Kljuševajan lähiöltä matka-aika uudelle toripaikalle vähintään kaksinkertaistuu.

Petroskoilaiset hakevat markkinoilta paikallisten ja Karjalan naapurialueiden tuotteita. He luottavat siihen, että elintarvikkeet ovat tuoreita ja ympäristöystävällisesti kasvatettuja. Lisäksi ne ovat edullisia. Jos kauppatori siirtyy katettuun kauppahalliin, joutuvat viljelijät maksamaan vuokraa, mikä puolestaan nostaa hintoja. Kaupunkilaiset jäävät taas tappiolle.

0 kommentit