pääkirjoitus / kesäkuu 18, 2014 - 09:23 / päivitetty kesäkuu 19, 2014 - 14:05

Ikuinen kesä päättyy

Venäjän duuma varasi miellyttävän yllätyksen venäläisille Venäjän itsenäisyyspäivän aattona, kun hyväksyi lakiehdotuksen maan siirtymisestä talviaikaan. Parlamentin alahuoneen 450 kansanedustajasta peräti 436 äänesti jaa, yksi äänesti tyhjää.

Lakiehdotus pääsi vasta ensimmäisen käsittelyn läpi, mutta sen saamaa niin yksimielistä kannatusta voimme pitää jo sinänsä saavutuksena, koska tähän mennessä vastaavilla lakialoitteilla ei ollut lainkaan läpimenomahdollisuuksia.

 

Pysyvään kesäaikaan siirryttiin ja aikavyöhykkeitä vähennettiin Venäjällä vuonna 2011 silloisen presidentin Dmitri Medvedevin aloitteesta. Siitä alkaen maan monet alueet ovat eläneet vähintään tunnin etumatkassa astronomiseen aikaan ja luontaiseen uni-valverytmiin ja parlamentti on jatkuvasti saanut lakialoitteita ikuisen kesän kumoamisesta.

Aloitteet kaatuivat aika sitkeään vastustukseen, jolle ei perustelluita syitä tuntunut olevan. Vastaavaan reaktioon tyrmistyi alussa uusikin aloite, jonka teki keväällä duuman terveysvaliokunnan puheenjohtaja. Venäjän hallitus ehdotti, että aloitteen käsittely lykätään tuonnemmaksi ja sillä aikaa tutkitaan asiaa seikkaperäisesti. Kansanedustajat pitivät puolensa ja antoivat hallitukselle aikaa toukokuun loppuun mennessä. Ajan umpeutua Yhtenäinen Venäjä otti lakiehdotuksen duuman istunnon esityslistalle.

Koska lakialoitteen takana on valtapuolue, sen läpimeno näyttää enemmän kuin varmalta. Duumaa komppaa myös parlamentin ylähuone, liittoneuvosto, jonka puheenjohtaja Valentina Matvijenko toivoi, että ”syksyllä siirretään kelloja vihdoin oikeaan aikaan eikä enää niitä siirretä koskaan oikealle tai vasemmalle”.

Duuma on jättänyt korjausehdotuksille aikaa kuukauden asemesta vain kaksi viikkoa. Se tarkoittaa, että parlamentti ehtii säätää lain jo kesäkuun loppuun mennessä.

 

Mitä laki meille antaa? Yöllä 26. lokakuuta käännämme kellot tunti taaksepäin. Moskovan aika tulee vastaamaan niin sanottua kansallista aikaa eli UTC+3 nykyisen UTC+4 sijaan. Aikavyöhykkeitä tulee yksi lisää. Pietarin ja Jekaterinburgin väliin ilmestyy uusi vyöhyke, johon voivat kuulua mm. Komin tasavalta, Baškiria ja Permin aluepiiri.

Lakiehdotus kieltää kellon kausittaisen siirtämisen, joten jäämme elämään talviajassa. Siitä olisi erityistä ilonaihetta Karjalan tasavallalle sekä Murmanskin ja Pietarin alueille. Talvella meillä olisi Suomen ja Baltian maiden kanssa lopultakin vain yhden tunnin aikaero. Kesällä vuorostaan kellonaika olisi sama valtakunnanrajan molemmin puolin.

0 kommentit