mielipide / tammikuu 14, 2014 - 10:16 / päivitetty helmikuu 7, 2014 - 14:22

Inkeri ja inkeriläisyys: missä mikin on?

Wladimir Kokko

Tuskin jollakulla on tarkka määritelmä, mitä inkeriläisyys tarkoittaa. Minusta siihen kuuluu tietoisuus yhteisestä kotimaastamme, kauniiden muistojen Inkeristä. Se sisältää suomen taidon ja lempeän suhtautumisen isovanhempiemme hauskaan, venäjän sanoja täynnä olevaan murteeseen. Siihen liittyvät vanhat Inkerinmaan kansanlaulut ja tutut virret rauhallisine luterilaisine jumalanpalveluksineen. Kuri ja siisteys kotona, jotka olemme oppineet vanhemmilta ja isovanhemmilta, heidän kertomiaan perheen sorto- ja vaellustarinoita. Ehkä se tarkoittaa myös tottumusta rehelliseen työhön ja kiinnostusta siihen, miten siellä Suomessa menee.

Kaikkea tätä sanon inkeriläisyydeksi ja juuri se muodostaa identiteettimme ytimen. Inkeriläisyys ei säily kirjahyllyillä eikä museoissa, se on meissä. Jos se elää, niin se elää sieluissamme. Inkeriläisyys on siinä, missä inkerinsuomalaiset asuvat.

 

Tilastojen mukaan historiallisella Inkerinmaalla on jäljellä vain kahdeksan tuhatta suomalaista. Saman verran heitä on Karjalassa, Virossa asuu seitsemän tuhatta maanmiestä, taas Suomessa arvioiden mukaan on yli 25 000 inkerinsuomalaista.  Epäilemättä juuri Suomessa suomen kielitaito on elävintä ja lasten kasvatus perustuu pääosin luterilaiseen kulttuuriperintöön. Jos inkeriläisyys on vielä hengissä, niin sen pääpaikkana on oltava nykyrealiteettien mukaan Suomi.

Inkeriläistoiminnan painopiste siirtyy Suomeen. Ovatko paikalliset inkeriläis-järjestöt ja ennen kaikkea Suomen Inkeri-liitto siihen valmiit? Tunteeko Suomessa asuva inkerinsuomalaisten sivistynyt luokka vastuunsa inkeriläisyyden tulevaisuudesta? En osaa vastata näihin kysymyksiin, koska asun Pietarissa.

 

Pietarissa meidän on ehkä helpompaa tehdä suomalaisuustyötä, juuremme ovat syvästi tässä maassa varsinkin, jos suvun kotikylä on säilynyt. Paikallisnuoret ovat kiinnostuneita juuristaan, he täydentävät meidän kieliryhmiämme sekä meidän avullamme tutustuvat suomalaisuuteen ja luterilaisuuteen sen paikallisessa inkeriläisessä versiossa. Ei edes tarvitse enää viranomaisille selittää, keitä me olemme, päinvastoin meidän muusikkojamme kutsutaan joka juhliin ja Inkeri-liiton tulkkeja ja opettajia arvostetaan. Mediakin on pienestä kansallisvähemmistöstämme kiinnostunut.

Juuri pienestä vähemmistöstä on kyse. Suomalaisuustyötä riittäisi jokaiselle ja suomalaisuudesta Inkerinmaalla on suurta tarvetta. Ei inkeriläisyyttä omaavia enää Inkerissä riitä.

 

Kirjoittaja on Pietarissa asuva Inkeri-liiton hallinnon jäsen.

0 kommentit