mielipide / huhtikuu 23, 2014 - 10:33 / päivitetty huhtikuu 23, 2014 - 16:55

Junamatkustamisesta Venäjällä

Anna-Maria Tukiainen

Yöjuna seisoi maaliskuisena iltana Petroskoin lumisella asemalla. Katsoin pitkää vaunujonoa poliisiien tutkiessa valonheittimillä vaunujen pohjia. Tunsin eläväni epätodellista junamatkustamisen alkua. Poliisikoirat näyttivät enemmänkin susilta, junavirkailijat juuri niin perinteisiltä sinisiin pukeutuvilta virkailijoilta ja passini viisumi syynättiin kolmesti.

Mahtava ensimmäinen junamatkani kohti Pietaria oli alkamassa, kunhan löytäisin oman vaununi. En ymmärtänyt turvallisuuden olevan eri luokkaa Venäjällä, kuin Suomessa. Sain nousta vain lipussani merkittyyn vaunuun ja pysyä siellä.

Olin valinnut halvimman vaihtoehdon eli avovaunussa matkustamisen, sillä kuulin sen olevan turvallinen vaihtoehto yksinmatkustavalle naiselle. Venäläinen kaverini oli auttanut lipun ostamisessa, koska en vielä silloin osannut venäjää. Myöhemmin opin alasängyn olevan se paras paikka matkustaa seitsemän tuntia, koska ahtaanpaikankammoisena en voi olla yläsängyllä.

 

Avovaunussa eli plaskartassa matkustaminen antaa läpileikkauksen venäläisistä. Matkustaessani ensimmäistä kertaa junalla Petroskoista Pietariin, tein kaikki mahdolliset aloittelijan virheet. Ostin teeni junasta, pukeuduin farkkuihin sydäntalvella enkä osannut hakea patjaa alleni.

Venäläiset kanssamatkustajat, samassa lokerossa olleet viisi venäläistä, olivat äärimmäisen ystävällisiä kielitaidottomalle suomalaiselle. Sain patjan, lakanat ja kuulin Ville Haapasalon olevan kiitosten arvoinen lahja Venäjälle. Ville Haapasaloa ihaillut nainen selitti muille petikumppaneille olevani suomalainen. Hän oli selvittänyt tämän tiedon tarttuessani passiin. Hän hoiti lipun tarkistamisen puolestani.

 

Huolimatta ylipukeutumisestani ja oman teemukin jättämisestä kotiin, sain kosketuksen junamatkustamiseen Venäjällä. Neuvostoliiton hengen mukaisessa plaskartassa matkustaminen on kaukana Allegrosta. Kuvittelin avovaunun valitsemisen tarkoittavan vanhojen postikorttien idyllistä junamatkustamista.

Hieman petyin kohdatessani hiljaisia matkustajia, koska odotin näkeväni kanoja, äänekkäitä kortinpelaajia ja mummoja eväineen. Kohtasinkin glitterisiä kisoihin valmistuvia pikkutyttöjä, viereisen sängyn tyttöä iskevän laihan murmanskilaisen kundin, kalsareissa kulkevan keski-ikäisen miehen ja muita tavallisia ihmisiä.

Matkustaessani Venäjän mittapuulla lyhyen junamatkan, keskityn ihmisiin ja kuuntelemaan erilaisia aksentteja. Mielikuvani venäläisistä ja Venäjästä muuttuu positiivisemmaksi jokaisella matkallani, olin sitten bussissa tai junassa. Matkustaminen todella avartaa Venäjä-käsitystäni ja päästää osaksi tavallista arkea.

                                                                                   

Kirjoittaja on suomalainen toimittaja, joka viihtyy Venäjällä kerran vuodessa.

0 kommentit