mielipide / helmikuu 28, 2013 - 10:06

Kalevala meidän päivänämme

Vuonna 2010 Karjalan kielen, kirjallisuuden ja historian instituutti piti kansainvälisen Kalevalan 160-vuotispäivälle omistetun konferenssin. Sen yhteinen tulos löytyy Kalevala alueellisen ja maailman kulttuurin kontekstissa -kirjan alkusanoista. Alkusanoissa lukee: ”Viime vuosikymmen oli Kalevalan renessanssi Karjalassa. Venäjän kielelle on käännetty Elias Lönnrotin kaikki versiot. Sen ansiosta Kalevalaan alettiin suhtautua lyyriseeppisenä runoelmana ja Lönnrotiin Kalevalan tekijänä, joka muodosti yhtenäisen juonen eri keräilijöiden keräämistä runoista”.

1900-loppupuolella tuon ajan ideologi Otto Wille Kuusinen samasti Kalevalan kansanrunouteen. Antologiassaan Kalevalan runoutta hän yritti popularisoida eeposta särkemällä sen eeppisen eheyden. Yksi antologian kääntäjistä vakuutti, että Kuusinen näin ollen lähensi Kalevalaa kansaneepokseen, toisin sanoen kansanrunoihin.

Kuusinen ei edes verrannut Kalevalasta hänen valitsemiaan ja lyhentämiään runoja kansanrunoihin. Jos hän olisi tehnyt sen, olisi hän ymmärtänyt että edes Kalevalan lyhyet säkeet eivät ole yhtäpitäviä kansanrunojen säkeiden kanssa.

Samalla Kuusisen antologia julkaistiin sellaisella sopimattomalla otsikolla: O.W. Kuusisen laatima valikoima karjalais-suomalaisen kansaneepoksen runoja.

Kuusisen antologia Kalevalan runoutta ja hänen suuri artikkelinsa Eepos Kalevala ja sen luojat tekivät oman työnsä. Tuon ajan tutkijat ja Kalevalan julkaisijat noudattivat Kuusisen näkemystä. Harva jakoi Yrjö Sirolan mielipidettä siitä, että Kalevalan synnystä voi puhua vain silloin, kun tiedemiehet tutkivat kansanrunoja.

Vuonna 1984 Pietarissa julkaistiin Leonid Belskin kääntämä Kalevala, jossa ei ollut ollenkaan Lönnrotin nimeä. Sen alkusanoissa lukee: ”Vuonna 1985 tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Suomessa ilmestyi kansanrunojen pieni kokoelma”. Olisi hyvä, jos alkusanojen tekijä pitäisi käsissään vuoden 1835 Eino Kiurun ja minun kääntämän 500-sivuisen Kalevalan.

Samana aikana Suomessa julkaistiin Björn Collinderin kääntämä Kalevala, jossa ei ollut myöskään tekijän nimeä. Alkusanoissaan kääntäjä puhuu kuitenkin paljon Lönnrotista tekijänä.

Viime vuosina Venäjällä ja Suomessa on julkaistu paljon Kalevalan mukaelmia. Enemmistössä niistä ei ole merkitty Lönnrotin nimeä.

Vuonna 2004 Moskovassa julkaistiin Natalia Starostinan mukaelma. Kirjan kansissa lukee, että Kalevala on karjalais-suomalainen eepos. Nimiölehdellä on lisää tietoa: Kalevala on karjalais-suomalainen kansaneepos.

Vuonna 2003 Pietarissa päivänvaloon tuli Pavel Krusanovin mukaelma nimeltään Kalevala. Suomalainen eepos. Sen nimiölehdellä tekijä täsmentää, että se on karjalais-suomalainen eepos. Lisäksi kansissa ylistetään itse tekijää: ”Kalevala on mahtava teos, joka on melkein tuntematon venäläisille. Vanhoja mukaelmia oli mahdotonta lukea. Lisäksi sensuuri leikkasi niistä kokonaiset katkelmat. Krusanovin versio on helppotajuinen, dynaaminen, mielenkiintoinen ja täysi. Lukija saa lopultakin tietää, mistä on kirjoitettu Kalevalassa”.

Siis venäläinen lukija ei tuntenut kaikille tuttua Leonid Belskin venäjännöstä tai laajalti tunnettua Aleksandra Lubarskajan mukaelmaa lapsille.

Lönnrotin Kalevala antoi alkusysäyksen suomen kirjakielelle. Se on kehittynyt rajusti Aleksis Kiven, Juhani Ahon, Eino Leinon, Johannes Linnankosken, Pentti Haanpään, Väinö Linnan ja monien muiden kirjailijoiden teoksissa.

Kalevala 1999 on Kai Niemisen nykykielelle sovittama käännös Lönnrotin Uudesta Kalevalasta (1849). Se ansaitsee suurta ansiota. Kai Nieminen kertoo nykysuomalaiselle vaivatta avautuvalla kielellä Kalevalan merkittävimmät tapahtumat. Ennen kuin hän kirjoitti teoksen, hän oli verrannut Kalevalan kaikki versiot keskenään, lukenut erilaisia tutkielmia siitä ja kansanrunojen kokoelmia.

Kai Nieminen näkee Lönnrotissa sekä tiedemiehen että runoilijan. Hänen kirjansa päätarkoituksena on saada mahdollisimman paljon nuoria lukijoita lukemaan Kalevalan.

Suomalainen runoilija Eino Leino piti Kalevalaa suuren runoilijan unelmana. Nykyäänkin Kalevala inspiroi kirjailijoita, runoilijoita, taiteilijoita ja säveltäjiä. Tärkeintä on se, etteivät he erottaisi Elias Lönnrotin nimeä hänen luomastaan runoelmasta.

0 kommentit