mielipide / helmikuu 28, 2012 - 13:59 / päivitetty helmikuu 28, 2012 - 14:01

Kalevala: suomalainen vai karjalainen eepos?

Armas Mišin

Kalevalan ensimmäinen laitos ilmestyi vuonna 1835. Siitä lähtien aina vuoteen 1940 saakka Kalevala tunnettiin Venäjällä Leonid Belskin venäjännöksen mukaan suomalaisena kansaneepoksena.

Belski oli varma siitä, että Elias Lönnrot oli koonnut teoksen aidoista kansan lauluista. Valmistaessaan vuonna 1915 Kalevalan korjattua painosta Belski sai uuden tiedon siitä, ettei Kalevala olekaan kansanlaulujen yhdistelmä. Elias Lönnrot pani kokoon 50 omaa runoaan laajasta kansanlaulujen aineistosta.

Belski vetosi italialaiseen tiedemiehen Domenico Comparetin mielipiteeseen. Comparetti opiskeli suomea ja kävi neljästi 1880-luvulla Suomessa tutkimassa Kalevalaa.

 

Vuonna 1933 Belskin käännös ilmestyi viimeisen kerran suomalaisena kansaneepoksena Maailman kirjallisuuden aarteita -sarjassa. Jo vuonna 1940 sitä ei pidetty suomalaisena eepoksena.

Suomalaisessa kirjallisuudessa yli sata vuotta eläneestä Kalevalasta tehtiin Neuvosto-Karjalassa karjalais-suomalainen.

Alkuperäisteoksena Kalevala näki päivänvalon Karjalassa myös sadan vuoden kuluttua vuonna 1935. Siitä ei enää löytynyt alaotsikkoa ”Kalewala taikka Wanhoja Karjalan Runoja Suomen kansan muinosista ajoista”. Siitä nimestä luopui itse Elias Lönnrot vuonna 1849. Se antoi väärän kuvan siitä, mitä folkloreaineistoa Lönnrot käytti luodessaan Kalevalaa. Todellakin hän käytti aineistoa, jota oli kuullut Suomen, Vienan Karjalan ja Inkerinmaan runonlaulajilta.

 

Vuonna 1949 Moskovan kustantamo julkaisi Belskin venäjännöksen, jota nimitettiin toista kertaa karjalais-suomalaiseksi. Poliitikko Otto Wille Kuusinen kirjoitti alkusanat Kalevalaan. Juuri hän nimitti Kalevalan karjalaiseksi kansaneepokseksi.

Vuonna 1953 Aleksandra Ljubarskaja laati lapsia varten venäjänkielisen Kalevalan mukaelman, joka opetti, että Kalevala on karjalainen eepos. Ljubarskaja oli Samuil Maršakin oppilas, muttei omaksunut hänen näkökulmaansa. Maršak venäjänsi muutaman katkelman Kalevalasta ja ymmärsi hyvin, että se on suomalainen runoelma.

Venäläinen folkloristi Vladimir Propp ensimmäisenä puhui, että on erehdys samastaa Kalevala kansanrunouden kanssa. Hän todisti sen vakuuttavasti esittelemällä esimerkkejä siitä, miten kansaneepos eroaa kirjallisesta teoksesta. Kun hän aikoi esiintyä vuonna 1949 Petroskoissa Kalevalalle omistetussa juhlatilaisuudessa, häntä kiellettiin puhumasta kansanrunoudesta ja Kalevalasta.

Kuusinen torjui uuden näkemyksen Kalevalasta. Propp ei saanut pitkään julkaista Kalevala kansanperinteen valossa - artikkeliaan. Se julkaistiin vasta vuonna 1976.

 

Tuon ajan tutkijat ja Kalevalan julkaisijat noudattivat Kuusisen näkemystä. Vuonna 1956 Moskovassa julkaistu Kalevala sai alaotsikon Elias Lönnrotin keräämiä karjalaisia runoja.

Vuonna 1977 ilmestyneessä Kalevalassa lukee, että karjalais-suomalaisen eepoksen kirjoitti muistiin Elias Lönnrot.

Pietarissa päivänvaloon tuli vuonna 1984 Kalevala, jossa ei ollut ollenkaan Lönnrotin nimeä.

Jo vuonna 1985 Petroskoissa järjestetyssä kansainvälisessä tiedekonferenssissa monet tiedemiehet, sellaiset kuin Väinö Kaukonen, Lauri Honko, Eino Kiuru ja Nina Lavonen puhuivat Kalevalasta Elias Lönnrotin taideluomuksena. He korostivat, että se on karjalaisten ja suomalaisten kansanlaulujen pohjalta syntynyt luomus.

Vuonna 2010 Petroskoissa pidetty tiedekonferenssi paljasti sen, että monet eivät enää suhtaudu Kalevalaan karjalaisena kansaneepoksena.

 

Proppin Kalevala kansanrunouden valossa - artikkeli ilmestyi myös Suomessa vuonna 1984 Lönnrotin aika -kirjassa. Samasta kirjasta löytyy Lauri Hongon artikkeli nimellä Lönnrot: Homeros vai Vergilius?. Artikkeleissaan tiedemiehet kertovat samasta asiasta, Kalevalan synnystä ihan eri näkemyksiä.

Vladimir Propp kirjoittaa: ”Syntyi jotain sellaista, joka monessa suhteessa muistuttaa Homeroksen eeposta ja jonka taiteellinen ja tieteellinen merkitys ei ole sitä vähäisempi. Samalla Kalevala on kuitenkin läheisempi ja tutumpi jokaiselle kansan tunteita ja kanssaihmisiä ymmärtävälle henkilölle”.

Kalevalan kaikki versiot tutkinut Lauri Honko näyttää Kalevalan oikeata luontoa: ”Vain kolmannes Kalevalan säkeistä esiintyy niissä runoyhteyksissä, joihin ne alkuperäisissä kansanrunoissa kuuluvat... Samalla kansanrunot kadottivat kotipaikkansa, sillä runoja ei missään maakunnassa laulettu tarkalleen sellaisina kuin ne Kalevalassa esitettiin. Juuri tähän loppui viime kädessä Kalevalan karjalaisuus, inkeriläisyys, savolaisuus jne. Kalevalassa kansanrunous siirtyi itäisistä maakunnista Suomeen, koko maahan, kirjallisuuteen. Ja Lönnrot tiesi, mitä teki”.

 

0 kommentit