mielipide / huhtikuu 8, 2014 - 15:23 / päivitetty huhtikuu 23, 2014 - 16:53

Kansallisvähemmistöt: tanssivia ja laulavia

Wladimir Kokko

Tuntuu siltä, että Leningradin alueen hallituksella on vakava aikomus ryhtyä toimenpiteisiin kansallisvähemmistöpolitiikassaan. Lehdistä saa lukea, että tällaiseen työhön budjetoidaan huomattavia varoja ja kyseessä on nimenomaan suomalais-ugrilaisten kansoja. Alueella (ilman Pietaria) asuu muuten yhteensä seitsemän tuhatta inkerinsuomalaista, vepsäläistä, inkeroista, tihvinänkarjalaista ja vatjalaista. Joitakin ajatuksia, kuten esimerkiksi kantakansojen ”etnokylän perustamista” Kelttoon, voidaan pitää kuriositeetteina.

Edessäni on Inkerin Liiton saama ohjelman luonnos. Tulevan ohjelman nimi on Leningradin alueella asuvien vähälukuisten kantakansojen kansalliskulttuurisen omaperäisyyden tukeminen. Asiapaperin mukaan ohjelman tulee linjata alueen kansallisuuspolitiikkaa vuonna 2014.

Ohjelman ensimmäinen kohta on ison ”etnofestivalin” pitäminen heinäkuussa, sitten luvataan tukea tutkimustöihin ja vähemmistökielten ”dokumentointiin”, luvassa on tukea medialle, näyttelyille ja muille kulttuuritilaisuuksille. Erikseen on liite ehdotetusta etnofestivaalista, jota selvästi ajatellaan koko ohjelman ytimeksi.

Festivaalin tavoitteiksi on mm. merkitty vähemmistökansojen perinteisten arvojen säilyminen sekä kansallisen turvallisuuden vahvistaminen. Miten festivaalin keinoilla taataan suomalais-ugrilaisten kansojen olemassaolo ja kansallinen turvallisuus, jää minulle epäselväksi.

 

Tanssivat ja laulavat vähemmistökansat luovat mukavan kuvan vähemmistöjen asemasta yhteiskunnassa ja kiinnittävät ohikulkijoiden sekä turistien huomiota. Kaikki on festivaalimaailmassa kaunista ja edullista.

Se on ainakin paljon edullisempaa, kuin vähemmistökielien opettajien kouluttaminen tai vähemmistökielten opettaminen lapsille päiväkodeissa ja kouluissa. Ei tarvitse miettiä, miten voi motivoida nuoria jäämään vepsäläisiksi tai suomalaisiksi täällä puhumatta vainotun kansan vahinkojen korvaavista toimenpiteistä.

Ymmärrän kyllä kulttuurityön merkitystä kaikissa muodoissa. Ilman muuta meidän täytyy tanssia ja laulaa tukien perinneyhtyeittämme. Lisäksi ehdottaisin esimerkiksi inkerinsuomalaisten museon perustamista. Taitaa toki olla, etteivät tulevasta projektipiirakasta inkerinsuomalaiset saa yhtäkään palasta. Ohjelman useissa kohdissa mainitaan ”vähälukuiset kantakansat”. Virallisesti sellainen status on vain vepsäläisillä, inkeroisilla ja vatjalaisilla.

Olen kuitenkin aina uskonut, että järki voittaa. Yritetään neuvotella alueen johdon kanssa vähemmistökansojen oikeista tarpeista ja tehokkaan kansallisuuspolitiikan sisällöstä.

 

Kirjoittaja on Pietarin Inkerin liiton hallinnon jäsen.

0 kommentit