mielipide / lokakuu 29, 2013 - 09:26 / päivitetty lokakuu 29, 2013 - 09:28

Karjalaisia ja suomalaisia Punaisessa männikössä

Anatoli Grigorjev

Lokakuun lopulla Venäjällä muistellaan poliittisia uhreja. Vainottujen muistotilaisuuksia on pidetty Venäjäjällä vuodesta 1991. Vuosina 1937–1938 Neuvostoliitossa miljoonia ihmisiä joutui vainojen kohteeksi yksistään poliittisista syistä.

Karjala raja-alueena ei myöskään varjeltunut poliittisista vainoista 1930-luvulla. Asukkaiden kansallisuus oli selvänä taustana vainoille. Tarkemmin sanoen ihmisiä teloitettiin kansallisuutensa takia.

Petroskoin lähellä sijaitseva Punainen männikkö on hyvin kuuluisa paikka Karjalassa. Vuosina 1937–1938 paikalla vainotuista oli suomalaisia 580, karjalaisia 432, venäläisiä 136 ja loput muiden kansalaisuuksien edustajia.

Nykyäänkin useissa karjalaisissa ja suomalaisissa perheissä muistetaan kaatuneita sukulaisiaan.

Minun äitini Vera Ipatova on kotoisin Lampiselän kylästä Prääsän piiristä. Vuonna 1937 pieni karjalaiskylä joutui kosketuksiin Stalinin koneiston kanssa. Silloin kahdeksan miestä Lampiselän kylästä vangittiin ja sitten teloitettiin ampumalla kansanvihollisina elo–syyskuussa 1937 Punaisessa männikössä.

Vangittujen ja ammuttujen joukossa oli äitini isä Pavel Ipatov, vuonna 1881 syntynyt karjalainen mies ja yleisliittolaisen kommunistisen puolueen entinen jäsen. Ennen teloitusta kuolemaantuomittuja erotettiin puolueesta. Vaarini oli kirjanpitäjänä. Hänet ammuttiin 27.elokuuta 1937 Punaisessa männikössä.

Samanaikaisesti Punaisessa männikössä teloitettiin ampumalla äitini vanhemman siskon aviomies Pjotr Favoritski, Salmenniskassa vuonna 1907 syntynyt karjalainen mies ja saman puolueen entinen jäsen. Hän toimi lukutuvan johtajana.

 

Nykyisin puhumme hyvin helposti menneistä ajoista ja tapahtumista. Miltähän tuntui silloin ihmisten elämä omaistensa teloituksen jälkeen?

Vaarini teloituksen jälkeen perhe koki vaikeuksia. Isoäitini kuoli noin vuoden kuluttua siitä. Nuorempia lapsia otettiin lastenkotiin. Vanhemmat lapset olivat ansiotyössä. Vuonna 1923 syntynyt äitini oli lastenkotiin lähetettävien listalla, mutta kyläneuvoston toimihenkilöt säälivät perhettä ja kirjoittivat hänen syntymätodistukseensa syntymävuoden 1920. Sen ansiosta äitini pääsi opiskelemaan kirjanpitäjäksi ja aloitti pian varhaisen työelämänsä. Äitini kaksi pikkuveljeä joutui lastenkotiin. Siellä he kokivat monenlaista. Vanhempi enoni Ivan pääsi rintamalle sodan lopussa ja kaatui vähän ennen voittoa.

Luulen, että samaa oli monissa muissakin perheissä. Poliittiset vainot vaikuttivat silloisen yhteiskunnan kaikkiin elämänalueisiin, henkilön moraalinen olemus ja yhteiselämän siveelliset periaatteet mukaan lukien.

Yhteiskunnassa pahan rinnalla on aina löytynyt hyvääkin. Suurin osa tavallisista ihmisistä suhtautui hyvin osaaottavasti vainottuihin ja heidän perheenjäseniinsä ja jälkeläisiinsä raskaista syytöksistä huolimatta.

 

Vainottujen perheissä sattui ihmeellisiäkin kohtalonhetkiä. Silloin suurin osa Karjalan väestöstä asui maalla. Eräät karjalaisista pääsivät virka-asteikossa uskomattoman korkealle tasolle.

Suuren sukumme jäsen Stepan Ipatov oli Neuvostoliiton kauppaedustajana Ranskassa. Ipatovien yksi sukuhaaroista pääsi Pietariin. Sen ansiosta Stepan Ipatov sai korkeakoulusivistyksen ja tuli valtion viralliseksi edustajaksi ulkomailla.

Elämä on täynnä ristiriitoja. Ei niiltä pysty ehkäisemään eikä torjumaan. Meidän ei saa unohtaa historiamme traagisia tapahtumia. Kaikki olemme velvollisia muistamaan niitä katkeria ja järkyttäviä vuosia. On päivänselvää, ettei saa sallia itselleen jonkinlaista muistamattomuutta eikä höllennyksiä silloisen epäinhimillisen politiikan ja poliitikkojen suhteen. Missään nimessä ei saa julistaa senaikaisia vallanpitäjiä syyttömiksi.

 

Kirjoittaja on Karjalan kongressin puheenjohtaja.

0 kommentit