pääkirjoitus / kesäkuu 5, 2012 - 14:26 / päivitetty kesäkuu 9, 2012 - 08:54

Kirkkoko sotateille?

Mikko Nesvitski

Viime päivinä paikallinen internet-yhteisö on tulisesti kiistellyt ortodoksisen kirkkoherran kirjelmästä. Tämä kiihotti peittelemättömästi sotaan trollausta vastaan.

"Jokaiseen "tro-lo-loon" pitää meidän antaa kymmenen sellaista vastausta, ettei niihin tekisi mieli enää vastata", kirjoittaa pappi Konstantin Savander tunneperäisessä artikkelissaan. Ensinnäkin arvostettu kirkkoherra sekoittaa määritteet. Mister Trololoksi on verkossa kutsuttu maanantaina kuollut maineikas venäläinen laulaja Eduard Hill, jonka 1980-luvun laulu ja sen pohjalta tehdyt väännökset voittivat youtuben kautta miljoonien suosion.

Savander näyttää tarkoittavan sen sijaan trollausta eli ärsyttävien, ristiriitoja aiheuttavien ja turhien viestien kirjoittamista uutisryhmiin ja keskustelupalstoille. Siis meidän tapauksessamme kirkonvastaisten viestien laittamista verkkoon.

 

Kirkkoherra toki myöntää edelleen, että tarkoittaa vain ja ainoastaan sanallista reagointia jokaiseen trolliin, jotka panettelevat ortodoksista kirkkoa. Kuitenkin tekstistä jää katkera jälkimaku.

Lieköhän kirkon asia turvautua joskin sanalliseen, mutta sotaan? "Heitä on paljastettava, nolostuttava ja heille on osoitettava heidän paikkansa". Mutta millä keinoin paljastaa, kuinka nolostuttaa ja missä se "paikka" on?

Se muistuttaa taistelua tuulimyllyjä vastaan. Trolleja on miljoonia, ja jokaiseen riesaan reagointi on turhauttavaa ja tarpeetonta vaivannäköä.

 

Yhdessä asiassa kirkkoherra on oikeassa: viime aikoina on ortodoksisesta kirkosta julkaistu verkossa monia mustaavia, jopa yllyttäviä kommentteja. Korostan, että kirkosta, ei uskonnosta. Miksi on näin?

Olettaakseni monia on alkanut ärsyttää, että kirkko on yhä kiinteämmin sulautumassa Venäjällä valtiovaltaan, jota eivät läheskään kaikki pidä rehellisenä kansanvaltana. Lisäksi tietokoneaikana julkisuuteen on livahtanut liikaa sanoisin ei-aina-hyviä-ja-kehuttavia tietoja kirkkolaitoksesta.

Tässä vain yksi esimerkki. Entinen Kizhin seurakunnan kaitsija rakennutti Petroskoihin seurakuntatalon, jonka kirjasto, pyhäkoulu ja juhlasali olivat avoinna kaikille. Hänen lähdettyään toimitalo on uusien isäntien vallassa sulkenut ovensa seurakuntalaisilta. Kannattaako sen jälkeen ryhtyä etsimään aaveita keskellä päivää?

0 kommentit