pääkirjoitus / kesäkuu 9, 2012 - 14:26 / päivitetty kesäkuu 18, 2012 - 09:28

Mannaa Venäjän kansoille?

Mikko Nesvitski

Viime viikolla presidentti Vladimir Putin allekirjoitti vihdoin asetuksen kansallisuussuhteiden neuvoston perustamisesta. Neuvostoa johtaa hän itse eli uuden instituution asema on korkein mahdollinen Venäjän turvallisuusneuvoston ja valtionneuvoston rinnalla.

Ehdottomaksi saavutukseksi voimme kirjata sen, että kansalaisjärjestöt ja kansallisuuspolitiikan ekspertit ovat nyt saaneet oivan keinon kertoa huolensa suoraan presidentille. Virastona neuvosto on toimivampi kuin ministeriö, koska jälkimmäinen ei läheskään aina kallista korvaansa kansalaisten toivomuksille eikä vuorostaan itse ole innokas viemään puutteita presidentin ulottuville.

 

Toisaalta neuvoston nykyisessä kokoonpanossa on paljon henkilöitä, jotka ovat, sanoisin, mentaliteetiltaan pikemminkin hyviä toimeenpanijoita kuin kreatiivisia persoonia, jotka voivat ehdottaa valtiovallalle epätavallisia ja uudenlaisia ratkaisuja kiperiin ongelmiin. Toinen asia on kyllä se, onko valtiovalta niille uudenlaisille vaikutteille altis.

Maan lukuisista kansalaisyhdistyksistä ja -järjestöistä vain 24 on saanut edustajansa neuvostoon. Monikansalliselle Venäjälle luku on kuin pisara meressä. Lisäksi neuvosto pitää istuntojaan kerran puolessa vuodessa ja jäsenet on valittu vuodeksi eli hämäräksi jää, mitä neuvosto tekee istuntojen välillä ja kuinka prioriteetit vaihtuvat vuosittain.

 

Ensi töikseen neuvoston pitää vuoden loppuun saakka poikia monivuotinen kansallisuuspolitiikan toimintasuunnitelma. Tämä korvaa samannimisen konseptin, josta on puhuttu vuosia, mutta jota ei ole laadittukaan. Konsepti meni myttyyn sikäli, että venäläisille kosittiin kansana erityistä statusta.

Siitä samasta syystä kiivain polemiikki taitaa kohdistua nytkin siihen, otetaanko suunnitelmaan kohta venäläisistä valtion muodostavana kansana ja kuinka kunkin kansan ainutlaatuisuuden ja kulttuuriperinteiden säilyttämistä taataan.

 

Venäläisyys korostuu toki tahtomattakin toimintasuunnitelmassa. Neuvostosta Putin puhui vielä presidentinvaaleja edeltäneessä ohjelmapuheessaan. Siinä hän ehdotti muun muassa venäjän kielen pakollista tutkintoa maahanmuuttajille ja vastuun koventamista rekisteröintisääntöjen rikkomisesta.

Ensi askel on jo otettu: kielitutkinto astuu voimaan ensi marraskuussa. Sinänsä hyvä asia, sillä kaikille maahanmuuttajille on oltava yhtäläiset pelisäännöt, joita on itse asiassa tunnettu vuosisatoja: maassa maan tavalla tai maasta pois.

0 kommentit