pääkirjoitus / lokakuu 23, 2012 - 14:28

Merkitykset hakusessa

Mikko Nesvitski

Etelä-Suomen mediapäivä toissa viikolla ja Luoteis-Venäjän mediapäivät viime viikolla sattuivat molemmat pohtimaan sosiaalimedian tuomia haasteita ja haittoja "oikealle", koulutetulle printti- ja sähköiselle medialle. Muutaman päivän viiveellä kahden maan toimittajat toivat esille huolensa siitä, että yhä kiihtyvällä vauhdilla media on saamassa niin sanotusta somesta kilpailijan.

Sosiaalimediaan kannattaa suhtautua kuin voimistuvaan uutislähteeseen, josta kaivetaan uutissisältöjä samassa määrin kuin aamulehdestä tai iltauutisista. Tätä taustaa vasten joukkoviestimien tarkoitus korostuu entisestään merkitysten lähteenä. Kuitenkin viime aikojen trendi on ollut huolestuttava: uutisia paljon ja merkityksiä vähän.

 

Meillä on kuitenkin se "etu", että lähdekritiikki, journalismin yksi kulmakivistä, on sosiaalimedialle tuntematon käsite. Tilapäivitykset väijyvät useimmiten hetken huomiota ja muovaavat satojen ihmisten emootioita, kun taas viestimet muovaavat merkityksiä jäsentämällä ja tarkistamalla faktat.

Toki — ainakin Venäjällä — median sisällöt ovat kiinteässä yhteydessä virkakoneiston tehtailemaan sisältöön. Myös viranomaisilla on uutispoikasia yhä enenevissä määrin, mutta merkityksiä on kansalaisen vaikea uutisten seasta poimia.

 

Merkitykset saattavat olla vähemmän kauniita, kuin mitä uutiset yrittävät tyrkyttää. Esimerkiksi jokin aika sitten paikalliset mediat toitottivat, että Petroskoista Joensuuhun lähtee ensimmäinen juna 28. joulukuuta. Virkamiehet, tulli- ja rajaviranomaiset lähtevät "tutkimaan mahdollisia pullonkauloja ja ongelmia, joita uusi junayhteys voi kohdata ". Haloo, mitä? Viranomaiset lähtevät "tarkastusmatkalle". Perjantai-iltana. Uudenvuoden kynnyksellä. Ja mitä todennäköisimmin valtion budjetin piikkiin. Mitähän jauhoja on oikein pussissa?

Tai ahkerasti ajettu mediaholding-hanke, jonka toteuttamiseksi kansalliskieliset lehdet häädetään keskustan rakennuksesta. Vaikka viranomaiset maalaavat aikeitaan kuinka jalomielisiksi tahansa, piilee vähemmän jalompi tarkoitus: saattaa rakennus myyntiin.

Älkäämme anna hukuttaa meitä uutisten sumaan. Etsitäänpä vähäisestäkin jutunpoikasesta oikeita merkityksiä.

0 kommentit