mielipide / heinäkuu 2, 2013 - 14:54 / päivitetty elokuu 7, 2013 - 13:05

Mitä erikoista meissä on?

Wladimir Kokko

Huhtikuussa 2013 venäläinen tv-kanava nimeltä Mir kuvasi Inkerinmaalla dokumenttia inkerinsuomalaisista. Toimittajan ensimmäinen kysymys minulle oli: ”Mikä ero on inkerinsuomalaisten ja tavallisten suomalaisten välillä?” Muuten oikein oli kysytty.

”Tavallinen suomalainen” on syntynyt ja asuu pysyvästi Suomessa. Se tarkoittaa hänelle nuorta kaksikielistä maata, oikeudenmukaista yhteiskuntaa, urhoollista toisen maailmansodan historiaa ja tappiota siinä sekä karua pohjoisluontoa. Inkerinsuomalaiset eivät asu Suomessa eivätkä ehdottomasti tunne luontevaa yhteyttä siihen.

Tilaston mukaan maailmassa on noin 1,3 miljoonaa niin sanottua ulkosuomalaista. He asuvat eri maissa Suomen ulkopuolella, ennen kaikkea Ruotsissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa.

Nämä eri syistä kauas maailmalle lähteneet suomalaiset ovat kuitenkin Suomen kansalaisia tai Suomen kansalaisten jälkeläisiä. Inkerinsuomalaiset eivät ole koskaan olleet Suomen kansalaisia. Silloin kun esi-isämme muuttivat 1600-luvulla Suomesta kaakkoissuuntaan, sellaista käsitettä, kuin Suomen kansalaisuus ei ollutkaan.

 

Inkerinsuomalaiset ovat Suomesta muuttaneiden vanhin säilynyt suomalaisten etninen ryhmä. Olemme tässäkin mielessä ainutlaatuisia. Vielä aikaisemmin Suomesta muuttivat kaskenpolttoa harrastaneet niin sanotut metsäsuomalaiset. Viimeiset heistä häipyivät 1800-luvun lopussa Ruotsin ja Norjan rajaseudulla sijaitsevasta Finskogenista.

Samaan aikaan kuin meidän esi-isämme muuttivat 1600-luvulla, Suomesta muutettiin pienin ryhmin Amerikkaan. Delaverin siirtomaalla puhuttiin myös suomea! Mutta näiden siirtolaisten jälkeläisistä ei ole kuulunut mitään useihin vuosisatoihin.

Myöhemmin syntyneet maastamuuttoaallot, esimerkiksi Pietariin 1860—1880-luvuilla, Yhdysvaltoihin 1890—1900-luvuilla ja Ruotsiin1960-luvulla, veivät ulkomaille jo Suomen kansalaisia.

 

Inkerinsuomalaiset ovat säilyneet sen takia, että heitä oli tarpeeksi paljon, talouselinolot suurvallan pääkaupungin seudulla olivat mitä parhaimmat ja Suomen läheisyydellä oli omaa merkitystä.

Kolmen Venäjällä eletyn vuosisadan aikana inkerinsuomalaiset ovat omaksuneet paljon venäläisestä kulttuurista omatahtoisesti tai pakolla. Kirjoittaen ”pakolla” tarkoitan Venäjän historian erikoispiirteitä kuten esimerkiksi maaorjuutta tai kolhoosielämää.

Molemmat opettivat meikäläisille kollektivismia ja kärsivällisyyttä. Karkotukset ja muut Stalinin ajan vainot haavoittivat inkerinsuomalaisia niin syvästi, että itseänsä vainottuina pitävät jopa 1960-luvulla syntyneet.

Nämä identiteetin erikoispiirteet erottavat inkerinsuomalaisia Suomessa ja muualla asuvista suomalaisista. Samoin inkerinmurre on täynnä lainasanoja venäjästä ja usein koko lause rakentuu venäläisittäin.

 

Inkerinsuomalaisten paljoutta ei ole enää, nyky-Pietaria vaikka se tarjoaakin työtä kaikille, ei voi sanoa maailman vetävimmäksi kaupungiksi. Inkerinsuomalaiset asuvat hajallaan Venäjällä, Virossa, Suomessa ja Ruotsissa ja usein puhuvat äidinkielenään muuta kuin suomea. Silti yhteenkuuluvaisuuden tunteemme on säilynyt.

Eivätkö monikielisyytemme ja asuminen keskellä enemmistökansaa ole osa nykyinkeriläisyyttä? Se erottaa meitä muista ”tavallisista suomalaisista”?

 

Wladimir Kokko on Pietarin Inkerin liiton hallinnon jäsen.

0 kommentit