mielipide / helmikuu 4, 2014 - 11:47 / päivitetty helmikuu 4, 2014 - 15:31

Puolueeton tarina

Anatoli Grigorjev

Mieleeni tuli kuuluisa venäläinen sananparsi kun ryhdyin analysoimaan kuluvia tapahtumia. Sananparren sanansanainen suomennos on ”että vaikka kuinka haluaisi heittää osa laulusta pois, ei se onnistu millään” tai jotenkin sinnepäin.  Kaikki pitää paikkansa. Nyt kaikkien huulilla on pitkäksi venynyt Kiovan mellakka. Venäjällä puolestaan kehittyy Dožd-televisiokanavan kyselystä johtuva pitkäveteinen juttu. Lisäksi kotimaassamme päätettiin laatia uusi historian oppikirja keskikouluille.

Historian oppikirjoja on monenlaisia. 1800-luvun alussa Nikolai Karamzin kirjoitti oman ”Venäjän valtion historian”. Myös 1900-luvulla neuvostovuosina laadittiin monta erilaista oppikirjaa. Hiljattain Boris Akunin kirjoitti oman historian oppikirjan. Nyt tarvitaan taas uutta oppikirjaa.

Historian tutkijana haluaisin kiinnittää huomiota vain eräihin viime vuosisadalla syntyneisiin ongelmiin ja niiden arvostuksiin. Nykyisin haukutaan hyvin usein Neuvostoliiton yhteiskunta- ja valtiojärjestelmää. Suurta Lokakuun vallankumousta sanotaan vallankaappaukseksi, jonka vuoksi maamme rupesi kehittymään muka väärään suuntaan. Kuitenkin on selvä, että eräiden historiallisten tosiasioiden kritiikki tai niistä vaikeneminen on tieteenvastaista ja tuottamatonta. Eräiden 1900-luvun tapahtumien arviointi vaatii määrättyjä rajoituksia. Ne koskevat etupäässä sotia.

 

Tänä vuonna tulee kuluneeksi sata vuotta ensimmäisen maailmansodan alkamisesta. Melkein koko vuosisadan kuluessa valtaosa poliitikoista ja asiantuntijoista on pitänyt sitä epäoikeudenmukaisena ryöstösotana kaikille sen osanottajille Venäjä mukaan lukien. Sota toi lukuisia onnettomuuksia sadoille valtioille ja ottanut hengen kymmeniltä miljoonilta. Samanaikaisesti maailmansota johti sosialistisen valtiojärjestelmän syntymiseen, uusien valtioiden perustamiseen ja siirtomaajärjestelmän hajoamiseen.

On turha kiistää tosiasiat. Ei saa vaipua toiseenkaan äärimmäisyyteen ja yrittää kaivaa maailmansodasta jotain urhoollista ja jopa suurenmoista. Sellaisia pyrkimyksiä on ollut. Tosiaankin tällaisten ”mutkien” jälkeen tekisi mieli tulla vakuuttuneeksi pasifistiksi.  Sitä paitsi ensimmäisen maailmansodan myönteisen imagon puoltajat ovat ristiriidassa omien väitteidensä kanssa.

Nyt vähän mietteitä toisesta maailmansodasta, joka alkoi syyskuun ensimmäisenä päivänä 1939 saksaslaisten fasistijoukkojen hyökkäyksestä Puolaan. Iso-Britannia ja Ranska julistivat hyökkäyksen johdosta sodan Saksalle kolmantena syyskuuta. Viikkoa ennen Moskovassa allekirjoitettiin Neuvostoliiton ja Saksan välinen hyökkäämättömyyssopimus. Sen lisäksi osapuolet sopivat ”vaikutusalueistaan”. Neuvostoliiton vaikutuspiiriin siirtyivät Baltian maat, Suomi, Bessarabia…

Tietenkin Stalinin politiikan puolustajat todistavat, että Saksan ja Neuvostoliiton välinen sota olisi puhjennut vuonna 1939, elleivät osapuolet olisi päässeet silloin hyökkäämättömyyssopimukseen. Väite on lievästi sanottuna kiistanalainen, koska on olemassa muu totuus. Saksa ei olisi pystynyt sotimaan, jos sen ympärillään olisi vain vihollisvaltioita.

 

Marraskuun lopulla 1939 Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät omalle ”vaikutusalueelleen” Suomeen ja yrittivät valloittaa naapurimaan. Neuvostoliitto ei kuitenkaan pystynyt valloittamaan koko maata. Neuvostoliiton propaganda jankutti, että Suomen revansistit olivat lietsoneet sotaa. He muka elättelivät ajatusta Suur-Suomesta. Juuri sillä neuvostoimperialismi paljasti itsensä, koska loogisesti ajatellen suomalaisten ei saanut edes haaveilla ”Suur-Suomen” perustamisesta.

Pitää nimittää asioita niiden oikeilla nimillä. Talvisota oli selvästi epäoikeudenmukainen operaatio Neuvostoliiton osalta. On eri juttu, että talvisodan ”ansiosta” perustettiin Karjalais-Suomalainen liittotasavalta, johon myöhemmin liitettiin Suomelle kuuluneet maat Laatokan seudulla sekä Viipuri ja osa Karjalan kannasta. Totta puhuen luovutettujen alueiden itämerensuomalainen yli 400 000 suuruinen väestö muutti Suomeen. Alueille tuli venäjänkielinen väestö. Ei kuitenkaan saa unohtaa, että Laatokan seudulla ja Karjalan kannaksella on asunut useita vuosisatoja ainoastaan itämerensuomalaisia. Nyt ei.

Päätteeksi on pieni toivomus kaikille päälliköille ja tavallisille ihmisille. Oppikaa historiaa, älkää pelätkö epämiellyttäviä tosiasioita. Älkää toistako menneisyyden virheitä.

 

Kirjoittaja on Karjalan kongressin puheenjohtaja.

0 kommentit