mielipide / toukokuu 15, 2012 - 14:01 / päivitetty toukokuu 15, 2012 - 14:01

Sinistä tietä Petroskoihin ja takaisin

Juha Karvonen

Olin aikaisemmin kulkenut kaikki muut Sinisen tien pätkät paitsi Värtsilän ja Petroskoin väliä eikä niillä edes huomannut valtakunnan rajojen vaihtumista. Tänä vuonna päätin kulkea tien loppuun eli Suomen rajapuomilta Petroskoihin.

Muutaman sadan metrin matka Suomen ja Karjalan tasavallan rajalinjojen välillä sujui ongelmitta. Sen jälkeen tuli eteen Karjalan tasavallan puomi, jota vartioi kaksi rajamiestä. Toinen katsoi passin ja toinen seurasi totisena aseen kanssa sivusta. Puomi aukeni ja ennen tullia oli seuraava passintarkastus. Tarkastus oli tietysti tarpeen, koska 100 metrin matkalla passinsa voi hävittää monta kertaa. Seuraava tarkastuspiste ja lomakkeiden täyttö oli tullissa.

Tavaroiden läpivalaisun jälkeen niitä nuuhki tullin koira. Yhtäkkiä se alkoi heiluttaa häntäänsä ja iski selvästi silmää taluttajalleen. Yskäisenä olin ottanut mukaani kymmenen kappaletta apteekeista ilman reseptiä myytäviä huumausaineeksi luokiteltua kodeiinia sisältäviä yskäntabletteja. Niissä kodeiinia on kuitenkin niin vähän, että nirvanaan ei pääse, vaikka nielisi koko paketillisen kerralla.

 

Noin viisi tuntia kestäneiden tullin tutkimusten jälkeen pääsin jatkamaan matkaani. Ovella tullin koira murisi pettyneenä. Myöhemmin eräs lehti oli uutisoinut tapauksen otsikolla "Suomalainen yritti kuljettaa huumeita Karjalan tasavaltaan". Viimeinen passintarkastus oli jonkin matkaa tullin jälkeen. Siinä passin todettiin olevan vielä tallessa. Aikaa oli kulunut kilometrin pituisella taipaleella 7 tuntia.

Turistimyymälästä ostin 0,5 litraa armenialaista konjakkia, joka maksoi 20 euroa. Hyvästi votka-turismi ajattelin. Sortavalan kaduille päästyäni totesin, mitä Sininen tie täällä tarkoittaa. Sortavalan kadut olivat sen verran kuoppaiset ja osittain ajokelvottomat, että röykytyksissä takapuoliini ilmaantuisi mustelmia, joiden tiesin myöhemmin muuttuvan sinisiksi. Naamani sen sijaan muuttui punaiseksi, kun sain 2000 ruplan ylinopeussakot.

 

Menomatka Petroskoihin kesti 15 tuntia ja välillä tiekin parani. Ehdin nukkua aamuyön hotellissa ja aamiaisen jälkeen aloin tehdä takaisin lähtöä, koska en ollut arvannut varata yhtä ylimääräistä vuorokautta pelkästään meno- ja paluumatkan tarkastuksiin. Värtsilään varovasti ajellessa matkanteko tyssäsi vasta Ruskealassa, jossa miliisi rapsautti 2000 ruplan sakot, tällä kertaa perässä ajaneiden luksus-maastureiden ajon hidastamisesta.

Ruskealasta saavuin ensimmäisen rajapuomin passintarkastukseen ja tulliin. Nyt tullia kiinnosti venäläisiä suolakurkkuja sisältänyt ämpärini. Sitä veivattiin läpivalaisussa edestakaisin ja tullivirkailijat kävivät sitä vuorollaan ihmettelemässä. Kukaan ei tuntunut uskovan ämpärin oikeaa sisältöä. Viimein eräs naisvirkailija keksi avata ämpärin kannen, mutta avatessaan katkaisi geelikyntensä. Minun luukkuni pamahti kiinni ja vasta kahden tunnin kuluttua sama virkailija tuli takaisin jatkamaan tarkastusta.

 

Kun ämpärin suolakurkut oli todettu aidoiksi ja kynsikin oli kai uusittu Värtsilässä, siirryin matkustusasiakirjojen tarkastukseen. Se loppui, kun rajamiliisi totesi hotellista saamani yöpymistodistuksen jäljennökseksi. Todistuksen piti olla ehdottomasti originaali. Taas pamahti luukku kiinni ja miliisi ryhtyi tilaamaan hotellista alkuperäistä todistusta faksilla. Hotelli oli hävittänyt alkuperäisen, mutta siellä kai joku älysi kirjoittaa uuden, joka faksattuna kelpasi. Kahden passin näytön ja viiden tunnin tarkastusten jälkeen olinkin jo takaisin Suomen rajapuomilla.

Minulle kerrottiin viranomaisten päättäneen tehdä Karjalasta turistirysän ja rakentaa sinne lisää hotelleja ja lopettaa asukkaiden perinteiset elinkeinot turismin vuoksi. Siellä onkin runsaasti piristävää nähtävää Isä Aurinkoisen ”hyvistä töistä” suomalaisille, karjalaisille, vepsäläisille, inkeriläisille ja venäläisille. On Punaisen hongikon hautuumaa, metsittyneitä suomalaisia hautoja, muistoristejä ja vielä joku meille tuttua kieltä oikeasti osaava mummo. Hän tietäisi, mutta häneltä ei kysytä.

0 kommentit