mielipide / elokuu 30, 2013 - 12:03 / päivitetty syyskuu 3, 2013 - 14:54

Terveysviestinnän seurattava aikaansa

Tiina Vlasoff

Välillä tekee hyvää jättää kaikki tuttu taakse ja siirtyä kokemaan jotakin sellaista, missä mieli tyhjenee täydellisesti.

Osallistuin kesäkuussa ”Pentin pyöräilyyn”, joka poljettiin helteisessä säässä Niiralasta Petroskoihin. Matkaa taitettiin yhdeksän henkilön — kahdeksan polkijan ja huollostamme vastaavan — ennestään toisilleen tuntemattoman ryhmässä. Yli 300 kilometrin pituisen matkan aikana meidän piti keskittyä pysymään pyörillä pysytyssä aivan erilaisessa liikennekulttuurissa.

Ajaessa tarkoitukseni oli miettiä tulevat syksyn työt järjestykseen, mutta jo ensimmäisen ajopäivän jälkeen huomasin pään tyhjentyneen. Jäljellä olivat vain aistit, jotka viestivät nykyhetkeä. Työkiireille ei ollut enää sijaa.

Karjalan lähes koskematon luonto ja sen tarjoama kauneus tuoksuineen tarjosi meille parastaan. Vain kolme päivää pyörien päällä — ja tunsin olevani elämäni kunnossa ja onnellinen.

 

Ihminen tarvitsee loppujen lopuksi hyvin vähän. Siihen kiteytyy myös terveyden ja terveiden elintapojen perussanoma: terveellinen ruokavalio, riittävä liikunta, painon hallinta, tupakoimattomuus ja alkoholiakin korkeintaan kohtuullisesti.

Kesäloman jälkeen ensimmäiset työpäivät vierähtivät Ilomantsissa seminaarissa, jossa suomalaiset ja venäläiset terveysasiantuntijat pohtivat sitä, kuinka kiinnittää entistä enemmän huomiota ei-tarttuvien tautien ennaltaehkäisyyn ja vähentämiseen kahdessa Karjalassa.

Suomalaisten veren kolesterolipitoisuus on kääntynyt nousuun viimeisen viiden vuoden aikana. Vähähiilihydraattisella ruokavaliolla eli karppauksella ja voi-kasvisöljytuotteiden käytön lisääntymisellä lienee osaltaan vaikutusta kolesterolitasojen nousuun.

Kuluttajina meidän tulee olla tietoisia siitä, mikä on tuotteen markkinointia ja mikä terveysviestintää. Terveyden edistämisen asiantuntijana tulee ajateltua, että olemmeko epäonnistuneet tässä tärkeässä tehtävässä.

Perinteiset viestinnän keinot eivät enää yksin riitä tiedon jakamiseen. Sosiaalisessa mediassa muodostetaan mielipiteitä, ja niiden perusteella tehdään päätöksiä siitä, mitä ja miten syödään. Asiantuntijoina meidän on pysyttävä mukana viestinnän hermolla ja oltava mukana keskustelemassa asioista sosiaalisessa mediassa.

 

Myös Karjalan tasavallassa veren kolesterolitasot ovat nousussa, tosin hieman eri syistä. Länsimaisten elintarvikeyritysten tuotteiden saatavuus, ihmisten ostovoima ja tarkkaan kohdennettu markkinointi ovat keskeisimmät tekijät.

Euroopan Unionin rahoittama Health in Focus on hanke, jossa viestinnän kehittämisellä ja tehostamisella on keskeinen rooli. Median tärkeys terveysviestinnän viejänä on havaittu myös Venäjällä. Karjalan tasavallan tiedotusvälineiden edustajat ovat kiinnostuneita terveysviestinnän keinoista, ja katsovat osaltaan tärkeäksi olla mukana kokeilemassa uusia tiedottamisen muotoja.

Hyvä esimerkki on eri yhteiskuntakerroksista tulevista ihmisistä koostuva roolimalliryhmä, jonka jäsenet pyrkivät muuttamaan elintapojaan terveemmiksi. Suomessa erilaiset ”elämäntavat uusiksi” -ryhmät ovat tuttuja, mutta Karjalan tasavallassa sellaisia ei ole ennen kokeiltu. Erityisen kiinnostavaksi tämän ryhmän tekee se, että sille perustetaan Joensuuhun verrokkiryhmä.

 

Kirjoittaja työskentelee lähialuevastaavana Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksessa ja on Health in Focus (2013—2014) -hankkeen projektikoordinaattori.

0 kommentit