pääkirjoitus / toukokuu 14, 2013 - 14:02 / päivitetty toukokuu 14, 2013 - 14:24

Yksipuolinen informaatio ällöttää

Viime päivinä olen vakuuttunut entistä enemmän siitä, kuinka puutteellinen tai yksipuolinen informaatio voi tehdä hallaa mille asialle tahansa. Syitä oli monia, mutta kaksi jäi kalvamaan mieltäni.

Ensimmäinen oli kansallisten kielten opetusta koordinoivan neuvoston istunto. Aiheena oli suomen opetus Petroskoin 17. kymnaasissa. Rehtorin ja kaupunginhallituksen edustajan monia kipupisteitä karttaneet puheet ja lukuisiin säännöksiin nojautuneet selitykset tekivät vaikutuksen, että asiat ovat koulussa melkein ihanteellisia eikä huoleen ole juurikaan aihetta. Suomea opetetaan pitkänä kielenä toiselta luokalta ja ensi lukukaudelle on jopa kymmenkunta halukasta.

Oleellinen osa totuudesta jäi kuitenkin varjoon. Enää ei ole suomeen erikoistunutta luokkaa, vaan kaikki alakoululaiset lukevat pakkoenglantia. Tästedes suomea opetetaan vain valinnaisesti niille, jotka sitä niin kiihkeästi tahtovat. Ja vieläpä varsinaisen kouluohjelman ulkopuolella lisätunneilla! Moniko vanhempi haluaa, että heidän lapsellaan olisi suurempi taakka kuin luokkatovereilla?

Viranomaisten kannanotot eivät tepsineet. Linjaus on selvä: suomen opetus supistuu.

 

Toinen tapaus sattui maanantaina, jolloin Venäjän erään tv-kanavan iltaohjelmassa käsiteltiin johtajanvaihdoksen jälkeistä tilannetta Kižin museossa.

Sanoisinpa, että ei käsitelty, vaan puolustettiin kaikin mokomin uutta museonjohtajaa, sillä moni fakta oli ohjelmassa vääristelty ja taustat jäivät penkomatta. Hämmästys oli suurin, kun tunnettu toimittaja toitotti kuvaruudusta maan kaikille kolkille, että ”Kižin museo toimii vain 4,5 kuukautta vuodessa”. Ei ihmettelemistä, jos sen jälkeen Karjalasta kaukana asuvat ihmiset saattavat niin uskoakin.

Vajanainen informaatio tai puolueellinen kritiikki tappaa totuuden ja suistaa kehityksen oikeilta raiteilta. Kun yksipuolisuuteen syyllistyvät viranomaiset, sen kutakuinkin ymmärtää. Koreiden kiemurtelevien sanojen taakse kätkeytyminen ja reviirien puolustaminen kuuluvat heidän arkeensa.

Hävettävämpää on, kun toispuolista informaatiota tehtailevat kollegamme, lähdekritiikkiä hylkäävät toimittajat, jotka viis veisaavat siitä, millaisen jälkikaiun heidän ”totuuden penkomisyrityksensä” saavat.

0 kommentit