mielipide / lokakuu 24, 2013 - 16:03 / päivitetty lokakuu 31, 2013 - 14:34

Ylipaino huolestuttaa petroskoilaisia naisia

Health in Focus -hankkeen puitteissa Petroskoissakin muodostetaan terveysryhmä samoin kuin Joensuussa remonttiryhmä. Terveysryhmään pyrkii yli 30 petroskoilaista, mutta vain kolmasosa heistä sinne pääsee. Suurin osa heistä on ylipainosta kärsiviä keski-ikäisiä naisia. Jotkut heistä, erilaisia dieettejä ja laihdutuskuureja kokeilleet naiset pyytelevät hellittämättä terveysryhmään. He pitävät ryhmää pelastusveneenä, viimeisenä toivonaan parantaa elämänlaatua.

Halukkaiden joukossa on myös kolme miestä, jotka ovat hakeutuneet ryhmään ennen kaikkea vaimojensa pyynnöstä ja käskystä. Karjalan tasavallan miehille ei ole toistaiseksi ominaista kertoa terveysvaivoistaan julkisuudessa.

 

Olen tosi ylpeä, että terveysryhmässä en ole tavallinen jäsen, vaan myös yksi ryhmän vetäjistä. Suomalaiset työkaverit sanovat, että terveellisen elämäntavan asioissa ryhmän vetäjän ei tarvitse olla mallina toisille ihmisille, mutta minä haluan olla esimerkkinä epätoivoisille ja auttaa heitä terveellisen elämän taipaleella.

Tämä pyrkimys kannustaa minua itseänikin kohti terveellistä elämäntapaa. En tupakoi, en käytä alkoholia enkä syö rasvaista ruokaa, mutta painoindeksi on minulla toistaiseksi huonompi kuin pitäisi olla.

Rakkaudesta kekseihin ja rahkapulliin, iltateihin leivonnaisten kera sekä vähäisestä liikkuvuudesta olen saanut viime vuosikymmenenä niin paljon liikaa kiloja, että terveyteni on alkanut huonontua nopeasti. Vuodesta 2008 alkaen verenpaine on ollut normaalia korkeampi ja päänsärky on vaivannut usein.

 

Terapeutti on määrännyt lääkkeitä ja sanonut, että niitä on käytettävä elämäni loppuun asti. Tämä on pelottanut minua niin kovasti, että olen päättänyt pudottaa ylipainoa syömällä vähemmän ja harvemmin kuin aikaisemmin. Valitettavasti tarkoitukseni on ollut pelkkä haave neljän edellisen vuoden aikana: olen aloittanut laihtumisen ja jättänyt sen kesken useita kertoja.

Viime joulukuussa sain huonon kolesterolikokeen ja vaaka näytti jo yli 93 kiloa. Silloin päätin kiinnittää vakavasti huomiota omaan terveyteen ja muuttaa elämäntapani aktiivisempaan. Pidän päivittäistä aktiivista liikkumista tehokkaimpana keinona kovassa taistelussa ylipainoa vastaan.

Viime joulukuusta alkaen olen kävellyt kotoa työpaikalle. Asun lähiössä ja työpaikkani sijaitsee kaupungin keskustassa lähellä Äänisen rantakatua eli välimatka on yli neljä kilometriä. Liikun aina reippailla askelilla huolimatta sääoloista. Yli 28 asteen pakkanen tämän vuoden tammikuussa ei pelottanut minua, vaan jatkoin kävelyä. Olin silloin tosi ylpeä itsestäni, että jaksan käydä kylmässäkin.

Kaksi kuukautta kesällä hikoilin ulkokuntosalilla Äänisen rantakadulla lounaan aikana. Tulos miellytti minua, painoni putosi yli 13 kiloa. Liikkumisen lisäksi rajoitin sokerin ja leivonnaisten käyttöä. Nyt minun tavoitteeni on pudottaa jo noin kaksikymppiä kiloa. Vasta sitten tulen hoikaksi, reippaaksi ja terveeksi, kun olin 25-vuotiaana.

 

Jokapäiväisiin harrastuksiin liittyy nyt sauvakävely, jota harrastan taas Äänisen rantakadulla lounaan aikana. Ostin kävelysauvat Joensuusta syyskuussa, jolloin Health in Focus -hankkeen venäläiset osallistujat olivat siellä opintomatkallaan. Toivon, että löydän aatetovereita terveysryhmästä.

Motivaationi terveelliseen elämäntapaan on nyt hyvin vahva: olen antanut miehelleni lupauksen, että hänen syntymäpäivänään 14. joulukuuta painoni on 68 kiloa. Jos häviän vedon, joudun ostamaan hänelle kumiveneen kalastusta varten. En ole tottunut häviämään, haluan voittaa ja vahvistaa siten terveyttäni.

 

Kirjoittaja on Karjalan Sanomien uutistoimittaja ja Health in Focus -hankkeen Petroskoin terveysryhmän vetäjä.

0 kommentit