mielipide / toukokuu 18, 2012 12:43 / päivitetty toukokuu 24, 2012 09:05

Suomen karjalaisten tulevaisuus näyttää pilvettömältä ja karjalaisuuden kehitystä jarruttavat ongelmat eroavat jyrkästi Venäjän karjalaisten nykyisistä ongelmista ja niiden sisällöstä, koska Suomessa ei ole karjalaisuuden katoamisvaaraa ja Venäjällä päinvastoin tapetilla on kamppailu karjalaisten olemassaolosta kansana.

Nykyisen Venäjän kansallispolitiikan päämääränä on yhteisen venäläishenkisen kansakunnan rakentaminen monikansallisessa valtiossa. Tällainen politiikka johtaa pienilukuisten kantakansojen hävittämiseen.

mielipide / toukokuu 15, 2012 14:01 / päivitetty toukokuu 15, 2012 14:01

Olin aikaisemmin kulkenut kaikki muut Sinisen tien pätkät paitsi Värtsilän ja Petroskoin väliä eikä niillä edes huomannut valtakunnan rajojen vaihtumista. Tänä vuonna päätin kulkea tien loppuun eli Suomen rajapuomilta Petroskoihin.

pääkirjoitus / toukokuu 15, 2012 13:56 / päivitetty toukokuu 15, 2012 13:56

Yhdeksäs toukokuuta on venäläisen kalenterin ainoa päivä, joka palauttaa virallisesti neuvostoajan kunniaan. Punaliput liehuvat rinnan Venäjän lippujen kanssa ja keltamustanauhat koristavat niin veteraanien rinnustoja kuin korkeita viranomaisia, jotka nousevat korokkeelle ottamaan paraatin ohimarssin vastaan.

pääkirjoitus / toukokuu 2, 2012 09:47 / päivitetty toukokuu 2, 2012 09:47

Petroskoin viemärilaitoksen vanha puhdistamo tarvitsee pikaista korjausta. Viime viikolla kaupunginvaltuusto kannatti Petroskoin kunnallisjärjestelmän PKS-yhtiön aloitetta korjausprojektin osarahoituksesta kaupungin budjetista.

Samalla kansanedustajat hyväksyivät PKS:n ehdottaman niin sanotun investointilisän, jonka asukkaat maksavat kuukausittaisen viemärilaskun päälle.

 

pääkirjoitus / huhtikuu 24, 2012 14:18 / päivitetty huhtikuu 26, 2012 08:56

Tällä viikolla Petroskoissa kävi suomalaisia asiantuntijoita neuvomassa viranomaisille kaatopaikan uudelleenjärjestelyä. Ehdotan kaupungin kunnossapidolle opetusta kunnossapidon aakkosissa.

Palatessani maanantainaamuna Pietarista kotiin en voinut olla vertailematta kahta Pietari Suuren perustamaa kaupunkia keskenään. Vertailu ei oikein mielinyt kallistua kotikaupunkini puoleen. Kaupungista suli lopullisesti lumi ja paljasti sen, minkä oli pitkinä talvikuukausina kartuttanut valkean vaippansa alle.

pääkirjoitus / huhtikuu 17, 2012 16:02 / päivitetty huhtikuu 17, 2012 16:02

Viime viikon tärkeimpiä poliittisia kannanottoja oli ehdotus Karjalan lainsäädäntökokouksen eli parlamentin jäsenmäärän supistamisesta. Idean lausui kokouksen perustuslailliselle valiokunnalle parlamentin jäsen Olga Šmajenik.

Kansanedustajan mukaan henkilöstön supistaminen puolella eli 50:stä 25:een ei yksistään vähennä oleellisesti menoja, vaan myös tekee parlamentin työstä entistä tehokkaampaa.

 

pääkirjoitus / huhtikuu 10, 2012 13:21 / päivitetty huhtikuu 11, 2012 17:00

Keskustelu Leninin valtakadun nimeämisestä Äänisen valtakaduksi vauhdittui viime viikoilla Petroskoissa. Välillä kampanja muistuttaa hysteriaa, jota peitellään kauniisti tahdolla puolustaa historiallista oikeudenmukaisuutta.

Pro et contra -debatit käyvät kuumana painetussa ja sähköisessä mediassa. Vastustajien mukaan maailman proletariaatin johtajan nimi ei sovi kaupungin pääkadulle. Sovittelijat tyrkyttävät sovintoratkaisuksi Borodinskaja-nimeä, jota historiallisesti kantoi prospektin viereinen, nykyinen Kuibyševinkatu.

pääkirjoitus / huhtikuu 3, 2012 16:59 / päivitetty huhtikuu 4, 2012 11:56

Tällä viikolla tulee ilmi, kuinka viime vuonna hyväksytyt opetuslain muutokset toteutuvat käytännössä. Lauantaina Petroskoin keskikouluissa alkaa ensimmäinen hakukierros, jolloin kukin koulu kelpuuttaa pelkästään omalla oppilaaksiottoalueellaan asuvien lapsiperheiden hakemuksia.

Ensivaikutelmana on, että lakimuutokset pannaan täytäntöön joustamattomasti, kuten moni vanhempi onkin arvellut. Kaikki koulut on jaettu alueellisesti eikä matematiikan, kielen tai muun aineen syvälliseen opetukseen erikoistuneille kouluille ole annettu poikkeusta tulevien oppilaiden valinnassa.

pääkirjoitus / maaliskuu 12, 2012 10:39 / päivitetty maaliskuu 12, 2012 10:39

Petroskoilaiset ovat saaneet osan tahdostaan läpi. Levašovin puistokadun viereen ei rakenneta suunniteltuja 40 metrin korkuisia asuinrakennuksia. Urakoitsija sanoi olevansa valmis vähentämään kerrosmäärää, silti rakentaminen näyttää kaupungin historiallisessa korttelissa vääjäämättömältä.

Pietarilaiset, jotka antoivat hyväksyvän lausunnon uudelle asuinkorttelille, eivät edes tiedosta meidän ongelmiamme. Pietarissahan mikä tahansa rakentaminen mille tahansa alueelle menee läpi muitta mutkitta. Onneksi Petroskoissa riittää vielä aktiivisia kansalaisia.

pääkirjoitus / maaliskuu 6, 2012 12:32 / päivitetty maaliskuu 6, 2012 12:32

Petroskoissa asiat eivät ole riittävän hyvällä tolalla. Näin sanoisin presidentinvaalien tulosten perusteella. Belomorskin, Kalevalan ja Aunuksen piirit toivat Vladimir Putinille Venäjän keskitulosten mukaisia 63 prosenttia äänistä. Sentään joillakin petroskoilaisilla äänestysalueilla Putinin kannatus hiipi vaivoin yli 40 prosentin.

Sivut