kulttuuri / syyskuu 21, 2016 - 09:43 / päivitetty syyskuu 21, 2016 - 09:44

Oma näkemys Kalevalasta

Jelena Gagarina
kuva: Uljana Belonogova
Valokuva Louhesta miellytti monia näyttelyn kävijöitä.

Jokainen voi löytää jotain itselleen mielenkiintoista uudesta Oma näkemys Kalevalasta -näyttelystä. Eepokselle omistetut valokuvat on esillä Petroskoin teollisuushistorian galleriassa.

— Galleriassa voi nähdä 12 valokuvaajan töitä. Näyttelyyn olemme valinneet 24 valokuvaa. Alun perin niitä oli noin kaksi kertaa enemmän. Valinnan kriteerinä oli se, että valokuvissa olisi tunnelmaa, joka vastaa Kalevalassa kerrottuja tapahtumia, kertoo Kalevala open -hankkeen johtaja ja näyttelyn järjestäjä Irina Rynkevitš.

Valokuvanäyttely on hankkeen viimeisiä tilaisuuksia.

Jokaiseen valokuvaan Rynkevitš on valinnut hänen mielestään sopivat sitaatit eepoksesta.

Näyttelyssä esillä olevat työt on tehty eri aikoina. Jotkut valokuvattiin nimenomaan hanketta varten, valokuvaussession aikana.

— Valokuvista heijastuu valokuvaajien näkemys. Töissä on esillä myös oma näkemykseni, koska etsin eepoksesta sopivia sitaatteja. Näyttelyn kävijät vuorostaan saavat oman näkemyksensä Kalevalasta, Rynkevitš selittää.

 

Lisää aiheesta Karjalan Sanomissa 21. syyskuuta.

0 kommentit