pääkirjoitus / syyskuu 26, 2017 - 17:56

Oiva kenttä tapaamisille

Mikko Nesvitski

Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi viime loppuviikolla Pietarissa oli poikkeuksellinen, sillä Suomen 100-vuotisjuhlavuosi antoi sille väriä. Foorumi lienee ollut historiansa korkeatasoisin, kun avajaisiin ehtivät myös kahden maan pääministerit. Sadat keskustellut projektit ja sadat saapuneet toimijat todistivat taas kerran, että yhteistoiminnalle on tarvetta silloin, kun poliittinen ilmapiiri on kiristynyt ja loputtomat pakotteet ovat lyöneet hyydyttävän leimansa kahdenvälisiin suhteisiin.

Foorumilla siteerattiin erästä tilastokeskusta, jonka mielipidemittauksen mukaan yli 70 prosenttia venäläisistä suhtautuu hyväntahtoisesti Suomeen ja suomalaisiin. Kansainvälisessä mittapuussa luku on hyvin korkea. Varmasti myös foorumi on sadoilla toteutuneilla hankkeillaan kantanut näinä vuosina ansiokkaasti kortensa yhteiseen kekoon.

 

Itse asiassa Luoteis-Venäjän ja Suomen toimijoita kokoavista kulttuurifoorumeista olisi mallia laajemminkin. Foorumiuutisointia ja palautteita seuraten tulin ajatelleeksi, että miksihän vastaavia foorumeja ei järjestetä muilla kuin kulttuurin alalla. Tietysti meillä on esimerkiksi Pietarin talousfoorumi ja meillä on paikalliset ja kansainväliset matkamessut, mutta ne ovat eri asia. Pietarin kaltaisissa yritysfoorumeissa sovitaan globaaleista, jättiyhtiöiden tasoisista suurhankkeista ja matkamessuilla yritykset ajavat kilpaa toistensa ohi kosiskelemalla asiakkaita yhdellä sun toisella kauniilla tarjouksella.

Sen sijaan paikallistason pk-yrittäjille, varsinkaan matkailuyrityksille, ei juuri ole vakituista kenttää verkostoitumiselle. Kostamuksessa on viime vuosina järjestetty pienyrittäjyysfoorumi, jossa Karjalan tasavallan sekä Pohjois-Suomen ja Kainuun toimijat ovat tavanneet toisensa. Jotakin vastaavaa olisi hyvä järjestää myös matkailuyrityksille erikseen.

 

Matkailuhan on nyt kehittymässä molemmin puolin rajaa hyödyntämällä entistä enemmän uudenlaisia reittejä ja vähemmän tunnettuja nähtävyyksiä. Kun kiinalaisia matkailijoita on viime vuosina käynyt Karjalan tasavallassa ja Suomessa yhä enenevissä määrin, niin pian jo rajat ylittävät matkapaketit tulevat varmasti tarpeeseen. Ja tässä vain yksi esimerkki siitä, että jonkinlaista tapaamiskenttää tarvitaan matkailualalla.

Matkailu muuten saa Karjalassa uutta pontta jo lähiaikoina. Viime viikolla päätettiin, että tasavallan kulttuuriministeriön matkailuosasta tehdään erillinen matkailuhallinto, mikä antaa sille entistä laajemmat säännöstely- ja toimintavaltuudet.

0 kommentit