piirit / joulukuu 21, 2015 - 09:29

Asukkaat aktiivisia päätöksenteossa

Sergei Karpov
kuva: Vitali Golubev
Prääsän luistinradan rakentaminen maksoi 1,2 miljoonaa ruplaa, joista noin 300 000 saatiin kylän budjetista. Nyt kerätään rahaa katsomon rakentamista varten.

Toista vuotta Karjalan tasavallassa toimiva paikallisten aloitteiden tukiohjelma on osoittanut korkeaa tehokkuuttaan. Jos vuonna 2014 ohjelman avulla toteutettiin 19 hanketta 36:sta, niin vuonna 2015 toteutettiin reilut 40 hanketta 55:stä.

Ohjelman rahoitusmäärä on moninkertaistunut. Tänä vuonna hankkeiden keskimääräinen kustannusarvio oli noin puolitoista miljoonaa ruplaa.

— Vuonna 2014 ohjelman rahoitus Karjalan budjetista oli kahdeksan miljoonaa ruplaa. Tänä vuonna se oli lähes 29 miljoonaa. Vuoden 2016 ohjelmaan on saatu 30 miljoonaa ruplaa, Karjalan paikallisten itsehallintojen valtionkomitean järjestelytuki- ja tiedotusosaston päällikkö Ella Smirnova huomauttaa.

Ohjelman rahoitusta saadaan kolmesta lähteestä. Suurin osa tulee Karjalan budjetista. Paikallisten itsehallintojen osuus on kasvanut tänä vuonna 20 prosenttiin. Asukkaiden ja yksityishenkilöiden panos ohjelmaan on vähennyt vastaavasti puolella eli kymmeneen prosenttiin.

— Paikallisten asukkaiden ja yksityistahojen apu ei rajoitu ainoastaan rahaan. He auttavat muullakin tavalla kuten työtekniikalla ja talkootyöllä, Smirnova toteaa.

Ohjelman tavoitteena on auttaa Karjalan piirien asukkaita ratkaisemaan paikkakuntien elintärkeitä ongelmia. Smirnovan mukaan päätössanat kuuluvat aina paikallisväestölle, joka päättää, mitä on tehtävä ja paljonko rahaa se pystyy sijoittamaan siihen.

— Tänä vuonna monissa paikkakunnissa asukkaiden aloitteesta saatiin paikallisista budjeteista suunniteltua suurempi rahoitus hankkeisiin. Näin oli esimerkiksi Prääsän piirissä, Smirnova kertoo.

Lisää aiheesta Karjalan Sanomissa 16. joulukuuta.

0 kommentit