terveys / lokakuu 14, 2013 - 10:20 / päivitetty lokakuu 14, 2013 - 10:30

Ehkäisytoiminta vähentää tautien riskiä

kuva: Kuva on otettu Health in Focus -hankkeen kotisivulta.
Sauvakävely tuo Karjalan terveysministeriön asiantuntijalle Marina Kravtsovalle hyvää mielialaa ja lisää voimaa.

Suomen Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Tiina Laatikainen korostaa, ettei saa keskittyä vain tautien hoitoon. On mahdollista vaikuttaa myös ihmisten terveyskäyttäytymiseen.

— Ravintoasioiden parantaminen, aktiivinen liikkuvuus, kieltäytyminen tupakoinnista ja alkoholin käytön väheneminen ovat niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat huomattavasti sydän- ja suonitautien ja toisen tyypin diabeteksen riskiin sekä syöpäriskiin, Laatikainen painottaa.

Professori Laatikainen hoitaa myös Itä-Suomen yliopiston terveyden edistämisen professuuria Joensuussa. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2000 Karjalan tasavallan terveyden edistämisen tarpeen arvioinnista. Nykyään Laatikainen on suomalais-karjalaisen Health in Focus – hankkeen yhteistyökumppani.

Laatikaisen mukaan on tärkeä motivoida ihmisiä eri tavoin, muun muassa median kautta elämäntapansa muutoksiin ennen kuin he tarvitsevat lääkitystä ja hoitoa. Ainakin 80 prosenttia sepelvaltimotauteja, yli 90 toisen tyypin diabetestapausta ja noin kolmasosa syöpätaudeista voi ehkäistä harrastamalla säännöllisesti liikuntaa ja syömällä oikein.

 

Kolesteroli ja paino hallintaan

Ihminen voi hallita tautiriskiä, jos kiinnittää huomionsa verenpaineensa, kolesteroliarvoon ja painoonsa. Normaalisti kokonaiskolesterolin arvo on alle 5 mmollia verenplasman litrassa.

— Jos veren kolesteroli vähenee vaikkapa yhdellä mmolilla, niin riski sydän- ja aivoninfarktiin vähenee 15 prosenttia. Pienillä muutoksilla on iso vaikutus, lääketieteen tohtori Laatikainen huomaa.

Ylipaino vaikuttaa hyvin negatiivisesti terveyteen ja aiheuttaa toisen ryhmän diabeteksen tautia. Kannattaa pudottaa painoa kiireisesti, jos vyötäröllä on paljon rasvaa ja painoindeksi on yli 25 yksikköä. Puolisojen lihavuus lisää riskiä lapsettomuudelle ja aiheuttaa vastasyntyneen lapsen aineenvaihduntaongelmia.

Ylimääräinen kolesteroli, korkea verenpaine, vähäinen liikunta ja alkoholin käyttö ovat dementtitautia aiheuttavat riskit. Myös aivoinfarktit ja verensuonitaudit aiheuttavat dementtitautia.

— Väestö vanhenee, ikä pidentyy ja dementiaan sairastuvien määrä lisääntyy. Dementia tulee nyt tavalliseksi taudiksi. Rahoitusta tarvitaan myös enemmän kun potilaat tarvitsevat hoitoa ympäri vuorokauden, Laatikainen sanoo.

Dementiaan liittyvät ensimmäiset muutokset näkyvät jo 50 vuoden iässä, taudin oireet ilmestyvät 60 vuoden iässä ja vain noin 70-vuotiaille tehdään diagnoosi.

Tupakoivilla ja alkoholia nautittavilla ihmisillä tautiriskit ovat hyvin korkeat. Professori Laatikaisen mukaan alle 55-vuotiailla miehillä tupakointi lisää infarktin riskiä kolminkertaisesti ja naisilla kahdeksankertaisesti. Kuitenkaan myrkylliset aineet eivät poistu pitkän ajan tupakoineen keuhkoista nopeasti.

Yli 20 savuketta päivässä polttavalla henkilöllä on hyvin korkea riski sairastua keuhkosyöpään. Olennaista myös se, kuinka kauan henkilö on tupakoinut. Jos tupakointivuosia on alle 20, tautiriski on kolme kertaa suurempi kuin alokkaalla.

 

Terve elämäntapa on pidentänyt suomalaisten elinikää

Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen toiminnanjohtajan Vesa Korpelaisen mukaan elämäntavan muutos terveellisemmäksi on vahvistanut Suomen väestön terveyttä ja pidentänyt suomalaisten elinikää kymmenellä vuodella.

— 1960-luvulla sydäntautien määrä Pohjois-Karjalassa oli korkein maassa. Taistelussa tauteja vastaan Pohjois-Karjalassa käynnistettiin maailman ensimmäinen hanke sydän- ja verensuonitautien hoitamisesta ja ehkäisemisestä, Korpelainen kertoo.

— Yhteistyötä toteutettiin eri tasoilla, maakunnan, kuntien, kansalaisjärjestöjen, median ja elintarviketeollisuuden välillä.

2000-luvulle asti sydänkuolleisuus laski 85 prosenttia. Vuosikymmenien aikana väestön terveys parantui, syöpään sairastuvien määrä laski, tupakoivien määrä supistui. Nykyään miesten odotettu elinikä on 78 vuotta ja naisten on 83,5 vuotta.

— On hyvin tärkeä se, että lisävuodet ovat terveet. Vain elämän viimeisinä vuosina ikäihmiset sairastuvat. Puolet menestyksestä riippuu tietysti siitä, noudattavatko ihmiset terveellistä elämätapaa vai eivät, Korpelainen on varma.

Pohjois-Karjalassa asuvalla työikäisellä väestöllä sydän – ja aivoninfarkti ovat edelleenkin tärkeät sairaudet, jotka johtuvat kuolleisuuteen. Nyt on nousussa alkoholikäyttöön liittyvä kuolleisuus.

Korpelaisen mukaan positiivista on se, että nuoret suomalaiset suhtautuvat alkoholiin negatiivisesti. Toisaltaan ylipainosta ja toisen ryhmän diabeteksesta sekä mielenterveyden ongelmista kärsivien määrä Suomessa lisääntyy.

— Koko ajan pitää tehdä sivistystyötä. Viime aikoina alkoholi on usein mukana liikenteen ja vapaa-ajan tapaturmissa, Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskuksen johtaja Korpelainen pahoittelee.

Karjalan Sanomat osallistuu Karelia ENPI CBC -hankkeeseen Health in Focus.

0 kommentit