yhteiskunta / elokuu 13, 2014 - 10:59

Inkeri-liitto muuttaa toimintasuuntaa

Oleg Gerasjuk
kuva: Oleg Gerasjuk
Punaisessa männikössä käyneet Karjalan kansallisuuspolitiikan varaministeri Viktor Krasnožon (vas.) ja Inkeri-liiton puheenjohtaja Vladimir Kolomainen neuvottelivat hankkeen rahoituksesta.

Runsaat yli vuoden kansalaisjärjestöä johtanut Vladimir Kolomainen on vakuuttunut, että nyt on tullut aika muuttaa Karjalan Inkeri-liitto-laivan suuntaa. Kahden viime vuosikymmenen aikana Karjalan suomalaisten Inkeri-liitto on auttanut heimolaisiaan muuttamaan Suomeen tai lähettämään halukkaita poimimaan mansikoita naapurimaan pelloille ja siihen piste.

— Nykyisin uudessa muodossa toimivan ja muita päämääriä tavoittelevan kansalaisjärjestön nimi olisi muutoksen tarpeessa. Toivottavasti saamme kannatusta kansalaispiirien taholta, Kolomainen esittää.

Puheenjohtajan mielestä Inkeri-liiton tilalle voisi tulla esimerkiksi Karjalan suomalaisten liitto ry, joka kiinnittää huomiotaan kulttuurimuistomerkkeihin, pitää kunnossa joukkoteloituspaikkoja ja muita hautausmaita ja yrittää jättää aineellisen kulttuurin jälkiä tasavallan historiassa.

0 kommentit