petroskoi / kesäkuu 9, 2012 - 14:50

Juhlatarjontaa riitti kaikille

kuva: Julia Veselova
Gaalakonsertissa esiintyi Buranovon mummojen maanmiehet, Udmurtiasta tullut yhtye Aikai sai petroskoilaisyleisön haltioihinsa.

Perjantai tarjosi petroskoilaisille syytä juhlimiseen: Karjalan tasavalta täytti 92 vuotta. Sää suosi: aurinko paistoi ja lämpötila nousi noin 20 asteeseen eikä onneksi sadetta tullut. Häiriköitä ei oikein ollut, sillä noin 200 poliisia valvoi järjestystä.

Väkeä alkoi valua hitaasti Kirovinaukiolle iltapäivällä. Siellä oli monenlaista puuhaa: paistettiin saslikkeja, syötiin piirakoita, piirrettiin pilakuvia ja myytiin kaikenlaista tavaraa.

Myyntikojuissa ei myyty lainkaan väkeviä. Se ei estänyt kuitenkaan kaupunkilaisia tuomasta alkoholijuomia mukanaan. Kumma kyllä juopuneita ei ollut liian paljon, vaan muutama humalainen vietiin poliisiin.

Sillä aikaa kuin Petroskoin musiikkiteatterissa juhlittiin uutta kunniakansalaista ja kulttuurin, taiteen ja kirjallisuuden alan palkinnon saajia, ulkonäyttämöllä valmistauduttiin gaalakonserttiin. Tämä alkoi hieman yli kello 17, muttei yleisöä ollut kovin paljon. Työpäivänä ihmiset eivät vielä ehtineet töistään.

Esitykset pursusivat kansallisten pukujen kirkkaita värejä ja erilaisten soittimien ääniä. Vieraiden joukosta löytyi myös jo suositun Buranovon mummokuoron maanmiehiä, Udmurtiasta tullut yhtye Aikai. Muusikot saivat yleisön haltioihinsa.

Kello 22.00 aukiolla oli jo melko ahdasta. Ihmeeksi miehet eivät kiirehtineet kotiin, vaikka kello 22.30 alkoi televisiossa jalkapallon EM-kisat, Venäjä pelasi Tshekkiä vastaan. Aukio ei kuitenkaan tyhjennyt, vaan päinvastoin ihmisiä tuli lisää.

Lue koko reportaasi lehdessä 13. kesäkuuta.

1 kommentit

Kommentit

Lähettänyt Ke, 06/20/2012 - 16:35 käyttäjä erkki kivisara
Aikai on tuttu kokkonpano jo vuosien takaa. Vieraillut joskus Suomessakin.. Juhannuspäivän aamupäivällä sitä kuuntelin eräässä Udmurtialaisessa kylässä 2002. Mummo-ikäiset sielläkin ryhtyivät tanssimaan lavan edessä, jopa taukojen kansallisen musiikin aikana...