yhteiskunta / maaliskuu 18, 2014 - 13:32

Kalliopiirrokset tarvitsevat suojelua ja tutkimusta

Ilona Veikkolainen
kuva: drive2.ru
Äänisjärven rannalla olevat kalliomaalaukset ovat kansallisaarteita ja matkailijoille mielenkiintoisia kohteita.
Äänisjärven rannalla olevat kalliomaalaukset ovat kansallisaarteita ja matkailijoille mielenkiintoisia kohteita.

Karjalassa olevien arkeologisten kohteiden suojelu kaipaa uusia keinoja. Kohteita pitää uudelleen luetteloida ja määritellä kuinka paljon rahaa tarvitaan niiden säilyttämiseen.  
— Karjalassa yli 2 000 arkeologista kohdetta on valtion suojeluksessa. Niitä toki on enemmän. Esimerkiksi Suomessa suojeluksessa on noin 30 000, muun muassa sotahistorialliset kohteet. Muistomerkkien säilyttäminen on tärkeä nuorille. Jos nuorelle kerrotaan kotimaansa historiasta, niin hän suhtautuu seutuunsa kunnioituksella. Patriotismi myös kasvaa, tutkija Aleksandr Žulnikov sanoo.

— Arkeologisia kohteita tutkittiin Venäjällä viimeksi vuonna 1991. Tarvitsemme rahaa kohteiden säilyttämiseksi. Karjalan tasavallassa on toteutettu erilaisia kansainvälisiä hankkeita, jotka rahoittivat kohteiden säilyttämistä. Rahaa ei kuitenkaan ole riittänyt. Tänä vuonna rahaa kohteiden suojeluun ei ole myönnetty. Ei ole tehty luetteloa siitä, mitä suojelutöitä kohteet kaipaavat.

0 kommentit