kulttuuri / lokakuu 6, 2016 - 12:02

Kansallinen kulttuuri tähtäimessä

Anna Umberg
kuva: Kansallinen teatteri
Syyskauden avaa 7. lokakuuta runsaasti positiivista katsojapalautetta saanut Lembi, jonka on näytelmäksi sovittanut ja ohjannut Seppo Kantervo (alias Sergei Pronin).

Kansallisen teatterin entinen johtaja Sergei Pronin palasi taiteellisena johtajana teatteriin, josta hän joutui eroamaan yli viisi vuotta sitten.

Taiteellinen johtaja tarttui innokkaasti työhön. Hänellä on paljon hankeideoita, joita hän aikoo toteuttaa teatterissa. Yksi suurimmista Proninin suunnittelemista hankkeista on kesäteatterin perustaminen.

— Työ teatterissa on kausiluonteista. Teatterin ensi-illat keskittyvät lähinnä lokakuun lopulta toukokuun puoliväliin jatkuvaan aikaan. Kesällä teatteri on kiinni. Suomessa kesäteatteritoiminta on vilkasta ja vuosittain kesäteattereissa käy suuri määrä katsojia, Pronin kertoo.

— Idea on hyödyntää suomalaisten kesäteatterien kokemuksia. Kun oma esityskausi päättyy, kesäteatteri toimii kesällä eri hankkeiden kesänäyttämönä, Pronin toivoo.

Teatteri on jo käynyt neuvotteluja Petroskoin huvipuiston johdon kanssa kesänäyttämön rakentamisesta.

— He kiinnostuivat tästä ideasta, Pronin sanoo.

Kesäteatteri voisi siirtyä kesänäyttämöltä kaupungin ja tasavallan eri näyttämöille.

Sergei Pronin muistelee, kun neuvostoaikana Kansallinen teatteri esiintyi kesälläkin.

— Teatterissa kävi silloin paljon suomalaisia turisteja. Nykyään Karjala kiinnostaa yhä enemmän venäläisiäkin turisteja, erittäin paljon kesäkautena. Siksi haluamme esittää turisteille teatterimme omaperäisyyttä.

Proninin mukaan teatterille on kuitenkin tärkeää vaalia omaa kansallista kulttuuria.

Hän haluaa myös solmia kiinteät suhteet Suomen kesäteatterien kanssa.

Jo ensi kesänä Kansallinen teatteri kokeilee kesäteatterina, mutta toistaiseksi teatterin tiloissa.

Taiteellisen johtajan suunnitelmissa on rikastuttaa ohjelmistoa uusilla kansallisesta kulttuurista ja historiasta kertovilla esityksillä.

Kansalliskieliset esitykset vuorostaan tuovat kielivaikeuksia.

— Näyttelijöiden pitää parantaa omaa suomen kielen taitoaan mahdollisimman hyväksi. Näyttelijäkunnasta löytyy nyt nuoria näyttelijöitä, joilla on melko heikko kielitaso.

Proninin johdon aikana Kansallinen teatteri kutsui suomalaisia näyttelijöitä harjoittelemaan. Se toi suurta hyötyä petroskoilaisille näyttelijöille.

— Haluamme jatkaa tätä työtä. Hanketta käsittelemme nyt suomalaisten kollegojen kanssa.

Kansallinen teatteri ja Kižin museo aikovat toteuttaa yhteishankkeen Äänisniemen bylinoista.

— Jos saamme avustuksen, niin ohjaamme käsikirjoittamani esityksen. Moni Karjalan asukkaista ei edes tiedä, että 80 prosenttia venäläisen kansanperinteen aineistosta on kerätty Karjalasta.

Proninin suunnitelmissa on palauttaa ohjelmistoon Liperiadi eli Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa -näytelmän musikaaliversio. Lembi palasi teatterin näyttämölle tuoreessa tulkinnassa viime näytäntökautena.

— Ohjelmistoon pitää ottaa näytelmiä, jotka ovat teatterin valtti.

Sergei Pronin haluaa myös ohjata kaksi hänen kirjoittamaansa näytelmää, jotka kertovat Karjalan historiasta. 

Lisää aiheesta Karjalan Sanomissa 5. lokakuuta. 

0 kommentit