kulttuuri / syyskuu 28, 2016 - 11:06

Kansallispuvun tuuletuksille Petroskoihin

Pukuni on historiani -hanke keräsi käsityöläisiä ja kansallispuvun asiantuntijoita Karjalasta ja Suomesta Petroskoihin.
Jelena Maloduševa
kuva: Irina Larionova
Esitelmässään Suomalainen kansallispuku -seminaarissa taiteentutkija Jelena Jääskeläinen keskitti huomiota kansallispuvun historiaan ja nykytilanteeseen.

Vuosittain viidentenä elokuuta Suomessa järjestetään kansallispukujen tuuletuspiknikkejä. Perinne on ilmestynyt kuusi vuotta sitten Imatralla. Piknikkien aikana kaikki halukkaat, joilla on kansallispukuja tai vähintään osia niistä, kuten esimerkiksi kaunis hame tai päähine, tulevat puistoon ja viettävät aikaa yhdessä.

Suomalaisten kauniista perinteestä kertoi joensuulainen Jelena Jääskeläinen Suomalainen kansallispuku -seminaarissa.

Jelena Jääskeläinen oli Kižin museon kansallispukujen kokoelman hoitaja ja konservaattori. Hän on tutkinut Karjalassa asuvien kansojen perinteellisiä pukuja yli 40 vuoden ajan. 1990-luvulla hän muutti Suomeen. Nyt hän käy luennoimassa puvun historiasta.

Lisää aiheesta lue Karjalan Sanomissa 28. syyskuuta.
0 kommentit