piirit / maaliskuu 30, 2015 - 16:24

Kirkko yhdisti ihmisiä

Sergei Karpov
kuva: Oleg Menaker
Läskelän kirkon arkkitehtuurissa yhdistyy perinteisen suomalaisen maalaiskirkon piirteitä 1800-luvun lopulta ja moderneja rakennusideoita.

Läskelän luterilainen kirkko Pitkärannan piirissä täyttää tänä vuonna neljä vuotta. Se vihittiin käyttöön 19. kesäkuuta 2011. Kirkko kuuluu Inkerin kirkon Harlun seurakuntaan, joka jatkaa ennen toista maailmansotaa alueella toimineen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon samannimisen seurakunnan perinteitä. Seurakunta rekisteröitiin vuonna 2008.

— Vuodesta 1916 alueella oli kaksi suurta luterilaista seurakuntaa Harlussa ja Impilahdella. Halusimme säilyttää perinteiden jatkuvuutta. Näin seurakunta sai nimensä, Harlun seurakunnan kirkkoherra Oleg Menaker kertoo.

Kirkko rakennettiin Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon aloitteesta. Arkkitehtina on pietarilainen Arkadi Ivanov. Rahoitusta saatiin Amerikan luterilaisilta eli Suomi-Konferenssi-järjestöltä ja lestadiolaiselta Uusheräykseltä Suomesta. Menakerin mukaan rahaa kirkkoon kerättiin noin neljä vuotta.

— Luonamme vierailevat iäkkäät suomalaiset kertovat, että Läskelässä oli muinoin luterilainen kappeli. Tähän asti siitä on säilynyt vain muutama perustuskivi. Sen paikan lähelle rakennetaan nyt ortodoksista tsasounaa, Menaker sanoo.

Lue lisää Karjalan Sanomista 1. huhtikuuta.

1 kommentit

Kommentit

Lähettänyt Ti, 03/31/2015 - 23:39 käyttäjä erkki kivisara
Pieni ja toimiva rakennus paikkakunnan tarpeisiin, myös koskea ihailemaan pysähtyville suomalaisryhmille, jotka voivat ennakkotilauksella saada tarjoilua ruokasalin puolella. Suosittelen.