kulttuuri / huhtikuu 29, 2013 - 12:55

Lapset vaalivat perinteitä

kuva: Marina Tolstyh
Tamara Sergejeva on opettanut lapsia laulamaan ja tanssimaan karjalaisittain jo pari vuosikymmentä.

Lasten kansanyhtye Rodnitšok on hyvin tunnettu kotikylässään Essoilassa ja Prääsän piirissä. Ala- ja keskikoulua käyvät lapset laulavat venäjän ja karjalan kielellä ja tanssivat karjalaisia tansseja piirin kouluissa, kylän juhlissa ja festivaaleilla.

Yhtye on ilahduttanut yleisöään lauluillaan ja tansseillaan yli 30 vuotta. Vuosikymmenien aikana kokoonpano on uudistunut usein, koska uusia lapsia tulee yhtyeeseen joka vuosi. Aikaisemmin yhtye on toiminut koulussa ja nyt se toimii kylän kulttuuritalossa. Yhtyeen nykyinen johtaja Tamara Sergejeva on aloittanut yhtyeessä silloin, kun on työskennellyt vielä koulun musiikkiopettajana. Yhtyeen säestäjä on Olga Jevsejeva.

— Lasten yhtye vierailee melko usein Prääsän piirissä. 1900-luvun lopussa lapset lauloivat ja tanssivat Moskovassa Kansallisten saavutusten näyttelyssä, kulttuuritalon johtaja Svetlana Vsevolodova kertoo.

Koululaiset harjoittavat yhtyeessä ilmaiseksi kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja torstaisin. Karjalan kieltä he lukevat ensin päiväkodissa ja sitten opiskelevat kieltä koulussa ja yhtyeessä. Osa lapsista puhuu karjalaa perheissään.

Lisää lasten kansanyhtyeestä voit lukea lehdestä 24.04.2013

0 kommentit