kulttuuri / syyskuu 14, 2015 - 10:15

Lapsille karjalaisista tavoista

Ensimmäinen ensi-ilta Kansallisessa teatterissa on tarkoitettu lapsille. Karhupoika-näytelmä pohjautuu karjalaisiin satuihin. Loistava kansallisen musiikin, laulujen, perinteiden ja tarinoiden sekoitus valloittaa varmasti nuoria katsojia.
Jelena Maloduševa
kuva: Jelena Maloduševa
Näytelmän alussa näyttelijät vetävät arpaa rooleista. Samoin ennen vanhaan vedettiin arpaa penkeillä istuen karjalaisissa juhlissa.

Uuden näytelmän idea syntyi 10 vuotta sitten. Aloitteentekijöinä olivat näyttelijät Vjatšeslav Poljakov ja Andrei Harin.

Näyttelijät ovat tutkineet karjalaisia satuja, perinteitä ja musiikkia. Andrei Harin esiintyi näytelmänkirjailijan roolissa. Näytelmästä on tullut dynaaminen. Se kehittyy kiihkeästi: yli tunnin ajan lavalla katsotaan kymmenen vuoden tarinaa. Näyttelijöiltä tarvitaan kestävyyttä, aikaa lepoon ei ole.Vjatšeslav Poljakov on ohjannut näytelmän.

Karhupoika-näytelmässä soitetaan kanteletta, jouhikkoa, mänkkäriä, ruokapillia, sigudekia ja didgeridoota. Näytelmässä on vain elävää musiikkia. Näyttelijät laulavat ja soittavat.

Kansallisessa teatterissa ennustetaan ensi-illalle hyvää menestystä. Syyskuussa näytelmälle on suunniteltu kolme esitystä.

Lisää aiheesta lue karjalan Sanomissa 9. syyskuuta.

 

 

0 kommentit