petroskoi / tammikuu 22, 2015 - 11:50

Mainoksella yhteisön sosiaalisista ongelmista

Anna Tarzalainen
kuva: Anna Tarzalainen
Mainoksesta lukee: - Tyttö, onko sinulla tupakkaa? – Minulla ei ole tupakkaa, ei keuhkosyöpää eikä vammaisia lapsia.

Noin puoli vuotta sitten Petroskoihin alkoi ilmestyä sosiaalisia mainoksia, joiden tavoitteena on kiinnittää huomiota sosiaalisiin ongelmiin. Ne kertovat etupäässä päihteiden käytön aiheuttamista vakavista haitoista. Luonnonsuojelu on myös mainoksen kohteena.

Nykyään sosiaalisia mainoksia voi nähdä tien varrella ja penkeillä melkein kaikissa kaupungin lähiöissä ja eniten tietenkin pääkaupungin keskustassa.

Idea sosiaalisesta mainoksesta on tullut Venäläinen juoksulenkki -liikkeen järjestäjän Artjom Grebnevin mieleen.

— Idea on ollut pitkään aikaa päässäni. Luulin, että se oli mahdotonta. Sen toteuttamiseen tarvittiin rahaa, Grebnev muistelee.

Grebnevin mukaan ensimmäiset sijoitukset sosiaalisiin mainoksiin saatiin Venäläinen juoksulenkki -liikkeen jäseniltä. Onneksi Grebnev löysi samanmieliset, joiden kanssa yhteinen asia käänsi parempaan suuntaan. Kuuden henkinen porukka tekee sosiaalista mainosta ilman kaupunginhallituksen ja muiden virastojen tukea.

— Odotamme kaupunginhallituksen kiinnostuvan työstämme. Se ei ole vähemmän tärkeä kuin Veloday. Sosiaalinen mainos -liikkeen toiminta kohdistuu Venäjän kansojen terveelliseen elämäntapaan, josta riippuu koko maan tulevaisuus, Sosiaalinen mainos -liikkeen jäsen Rustam Kadirov huomauttaa.

 

Lisää aiheesta Karjalan Sanomissa 21. tammikuuta

0 kommentit