kulttuuri / lokakuu 13, 2016 - 08:37

Mennyttä ja nykypäivää

Karjalan kansallinen museo täyttää tänä vuonna 145 vuotta. Kerran viidessä vuodessa museo järjestää juhlanäyttelyn, jossa esittelee kiinnostavia esineitä kokoelmasta ja uutuuksia. Tänä vuonna museo kertoo, mitä sille tapahtui Suomen miehityksen aikana.
Jelena Maloduševa
kuva: vk.com/rk_nationalmuseum
Museo ja aika -näyttelyn kuraattori Irina Stepanova korostaa, että näyttelyssä oli tärkeä kertoa ihmisistä, jotka ovat olleet yhteistyössä museon kanssa eri vaiheissa.

Vaikka museon syntymäpäivä on 16. kesäkuuta, monivuotisen perinteen mukaan vuosijuhlatilaisuus järjestetään lokakuussa.

Museon ensisijainen tarkoitus on säilyttää aikaa. Juhlanäyttelyn nimi on Museo ja aika. Se esittelee museon toimintaa eri vaiheissa. Näyttely kertoo museon historiasta ja ihmisistä, jotka olivat yhteistyössä museon kanssa.

Tänä vuonna museon esineistö täydentyi uniikkimateriaaleilla. Suomalainen tutkija Pirjo Uino lahjoitti museolle valokuvia museon arjista Suomen miehityksen aikana.

— Monen vuoden ajan oltiin sitä mieltä, että museon kokoelma Suuren isänmaallisen sodan aikana evakuoitiin Syktyvkariin. Asiakirjoja siitä ajasta säilyi vähän ja osa kokoelmaa oli hävinnyt, Museo ja aika -näyttelyn kuraattori Irina Stepanova kertoo.

Valokuvat kertovat, että suomalaiset tekivät arkiston museon esineistä. He yrittivät säilyttää kaikki museon esineet, joiden joukossa oli muun muassa arvokas arkeologinen kokoelma.

Lisää aiheesta lue Karjalan Sanomissa 12. lokakuuta.

0 kommentit