yhteiskunta / marraskuu 20, 2013 - 10:22

Miniloma on hyvä vaihtoehto

Jelena Gagarina
kuva: Andrei Rajev
Säännöllisellä Petroskoin ja Joensuun välisellä bussireitillä on kysyntää niin venäläisten kuin myös suomalaisten matkustajien keskuudessa.

Suomalaiset matkustajat pitävät hyvänä ratkaisuna Joensuussa toimivan Matkakarjala Oy:n tarjoamia valmismatkoja. Matkatoimisto on järjestänyt minilomia Petroskoissa elokuusta alkaen. Matkustajia on ollut viikoittain.

— Miniloma on erittäin hyvä vaihtoehto pientä virkistystä kaipaavalle ja matkailusta muutenkin pitävälle henkilölle, kertoo eläkeläinen Maija Närhi, joka täyttää ensi kuun alkupuolella 70 vuotta.

Matkustaminen on ollut yksi Närhin harrastuksista. Närhi osti matkan Petroskoihin Matkakarjalan kautta yhden kerran ja kävi Karjalan tasavallan pääkaupungissa viime lokakuun alussa. Ennen hän oli jo tehnyt matkoja Petroskoihin.

— Ajatuksemme oli ystävättäreni kanssa testata bussilinja ja tutustua paremmin Petroskoin nähtävyyksiin yksityishenkilöinä, Närhi kertoo.

Närhillä oli runsas ohjelma Petroskoissa. Ystäviensä kanssa hän kävi muun muassa Äänisen rantakadulla, Aleksanteri Nevskin tuomiokirkossa ja Kirovinaukiolla, jolla toimi silloin sadonkorjuumarkkinat. Taidemuseossa he tutustuivat Pablo Picasson näyttelyyn.

Lisää aiheesta Karjalan Sanomissa 20. marraskuuta.

0 kommentit