piirit / lokakuu 9, 2014 - 14:17

Näyttely ystävyyshistoriasta avautuu Pohjois-Laatokalla

Jelena Gagarina
kuva: Vera Kovalenkon arkistosta
Taiteilija Galina Mihailova, Pohjois-Laatokan elvyttämisen säätiön kehittämispäällikkö Vera Kovalenko, Karjala—Viro-ystävyysseuran puheenjohtaja Galina Rjabikova (toinen oik.) ja Pohjois-Laatokan elvyttämisen säätiön johtaja Igor Kovalenko.

Pohjois-Laatokan elvyttämisen säätiö perustettiin vuoden 2013 kesäkuussa. Yli vuodessa se on toteuttanut muutamia ohjelmia ja hankkeita.

Tällä hetkellä säätiön jäsenet keräävät aineistoa näyttelyä varten Miinalan kylästä kertovaa näyttelyä varten. Vuosina 1970—1980 Lahdenpohjan piiriin tuli Virosta rakentajien ja maanparannustöiden tekijöiden suuri työryhmä. Miinala kasvoi pienestä kylästä kauniiksi ja nykyaikaiseksi pikkukaupungiksi.

— Näinä vuosina Kurkijoen kylässä myös tehtiin maanparannustöitä. Apua Karjalalle antoi Viro. Kolmekymmentä vuotta on kulunut ja siitä on tullut historia, kertoo säätiön kehittämispäällikkö Vera Kovalenko.

Säätiön jäsenet pyysivät Miinalassa ja Kurkijoessa työskennelleitä lähettämään heille omia muistojaan ja valokuviaan niistä ajoista.

— Nämä kertomukset voivat antaa alkusysäyksen pienelle näyttelylle sekä tutustuttaa meitä ja lapsiamme kansojen ystävyyden historiaan, Kovalenko sanoo.

Säätiön yhtenä tarkoituksena on laatia Pohjois-Laatokan arkkitehtuurin muistomerkkien tietokanta. Tämä on pitkäaikainen ohjelma, jossa nojaudutaan tasavallan kulttuuriperintöluetteloon. Nyt säätiö tekee nettisivustoa. 

 

Lisää aiheesta Karjalan Sanomissa 8. lokakuuta

0 kommentit