petroskoi / marraskuu 25, 2011 - 15:57 / päivitetty marraskuu 25, 2011 - 16:00

Ruotsalaiset huolissaan Petroskoin jätteenkäsittelyhankkeesta

kuva: Mikko Ollikainen
Karjala ja Länsipohja ovat jatkaneet yhteistyösopimusta ympäristötehokkaiden asutuskeskusten perustamisen alalla. Karjalan talousministeri Valentin Luntsevitsh ja NEFKO: n vanhempi konsultti Henrik Forsström allekirjoitustilaisuudessa.

Pohjoismainen ympäristörahoitusyhtiö NEFCO on huolissaan jätteenkäsittelyhankkeen kehityksen puolesta Petroskoissa. Kansainvälinen yhtiö on puoltanut ja aikoo jatkossa tukea Karjalan ja Ruotsin Länsipohjan läänin yhteistyötä ympäristötehokkaiden yhteisöjen perustamiseksi.

– Muutaman viikon kuluttua pidetään Pohjoisen Ulottuvuuden istunto, jossa käsitellään kustannustehokkaiden ympäristöhankkeiden rahoitusta. Suomen ympäristöministeriö ja Pohjoisen ulottuvuuden säätiö aikovat myöntää puolitoista miljoonaa euroa avustusta Petroskoin jätteenkäsittelyhankkeelle, NEFCO:n vanhempi konsultti Henrik Forsström kertoo.

Forsströmin mukaan rahat myönnetään määrättyjä takeita vastaan, joita odotetaan Petroskoin kaupunginhallitukselta.

Suomen konsultit ovat tehneet kaikki tarvittavat esitutkimukset NEFCO:n ympäristöhankkeiden tukemiseksi Karjalassa. Petroskoin Avtospetstrans-jätteenkuljetusliikkeen tutkimus on mukana.

– Valitettavasti parhaillaan asia ei edisty. Haluamme, että se nytkähtää eteenpäin lähiaikoina eli tahdomme seurata jotakin liikettä hankkeen edistymiseksi, Forsström toteaa.

Forsströmin mukaan NEFCO:n muidenkin vastaavien ympäristöhankkeiden rahoitus Karjalassa voi vaikeutua, jos Petroskoin jätteenkäsittelyhanke sammuu siihen.

Aiheesta lisää lehdessä 30. marraskuuta.

0 kommentit