koulutus / huhtikuu 2, 2014 - 23:27

Suomen kielen kurssit yliopiston opettajille

Sergei Karpov
kuva: Sergei Karpov
Yliopiston opettajien suomen kielen kursseille on aina riittävästi halukkaita.

Petroskoin valtionyliopiston täydennyskoulutuksen tiedekunnassa on pidetty jo monien vuosien aikana suomen kielen kursseja yliopiston opettajille.

— Tällaisten kurssien järjestäminen on edesmenneen Petroskoin valtionyliopiston suomen kielen tutkijan ja opettajan Tamara Staršovan ansiota. Hän oli hyvin kiinnostunut suomen kielen popularisoimisesta yliopistossa ja halusi käyttää sitä yliopiston opettajien ammattitaidon parantamiseen, toteaa Petroskoin valtionyliopiston täydennyskoulutuksen tiedekunnan dekaani Tatjana Agarkova.

Kurssit järjestetään kerran vuodessa, mikäli on halukkaita opiskelemaan suomen kieltä.

— Yliopiston opettajille tarkoitetuista suomen kielen kursseista ilmoitetaan perinteisesti vuoden alussa. Niille löytyy aina halukkaita, yleensä vähintään kymmenen henkeä vuodessa. Tänä vuonna kurssille on ilmoittautunut 12 opettajaa, kertoo kurssien vetäjä, Petroskoin valtionyliopiston filologisen tiedekunnan itämerensuomalaisten kielten laitoksen suomen kielen opettaja Jelena Tihonovitš.

Tihonovitšin mukaan kurssiryhmä muodostuu tavallisesti ensikertalaisista, jotka eivät ole opiskelleet ennen suomea opettajien täydennyskoulutuskursseilla.
— Joskus useimmat opettajat ilmoittavat haluavansa jatkaa suomen kielen opintoja seuraavana vuonna. Jos sellaisia kertyy melkoisesti, niin järjestetään niin sanottu suomen kielen jatkokurssi, Tihonovitš sanoo.

Tihonovitš korostaa, että on mahdotonta järjestää yliopistossa muutamia suomen kielen kursseja eli sekä alku- että jatkokurssia. Se johtuu siitä, että Petroskoin valtionyliopiston opettajien täydennyskoulutusohjelman mukaan yliopisto saa rahoittaa vain jompaakumpaa kurssia.

— Kurssin sisältö riippuu siitä, kuka on ilmoittautunut suomen kielen kurssille, eli haluavatko opettajat aloittaa vai jatkaa suomen kielen opintoja. Mutta kursseille ilmoittautuu yleensä suomea osaamattomia opettajia, Tihonovitš huomauttaa. 

Lue lisää Karjalan Sanomista 2. huhtikuuta.

0 kommentit