yhteiskunta / joulukuu 3, 2014 - 10:25

Suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle

Sergei Karpov
kuva: Sergei Karpov
Inkeri-kuoro laulaa Inkeri-liiton vuosipäivän johdosta pidetyssä konsertissa.

Karjalan suomalaisten Inkeri-liitto juhli 25-vuotispäiväänsä viime lauantaina. Liiton jäsenet ja ystävät tulivat juhlaan Karjalan kansallisten kulttuurien keskukseen onnittelemaan kansalaisjärjestöä merkkipäivän johdosta.

— 25 vuotta on kohta, jolloin on aika tehdä yhteenveto liiton toiminnasta. Toisaalta järjestömme on aika nuori, koska opiskelijatkin osallistuvat sen toimintaan, Karjalan suomalaisten Inkeri-liiton puheenjohtaja Vladimir Kolomainen toteaa.

Kolomaisen mukaan liitto yrittää houkutella toimintaansa mahdollisimman paljon nuoria. Se takaa suomen kielen ja kulttuurin periytyvyyden.  

Vuosina 1990—2002 Karjalan suomalaisten Inkeri-liiton puheenjohtajana toimineen Juho Mullosen mielestä liiton suurena aikaansaannoksena on Venäjän suomalaisten rehabilitointi, josta laki tuli voimaan vuonna 1993.

— Liiton ansiosta myös Petroskoissa on avattu palvelutalo ja järjestetty säännöllisesti suomen kielen kursseja koululaisille ja opiskelijoille, Mullonen lisää.

Kolomaisen mukaan inkerinsuomalaisten haasteena on heidän lukumääränsä huomattava supistuminen viime vuosikymmeninä. Pääsyynä on lähinnä heidän aktiivinen paluumuutto Suomeen. Se koskee sekä Karjalan että Leningradin alueen inkeriläisiä.

Puheiden jälkeen juhlan osallistujat nauttivat konsertista. Siinä esiintyivät muun muassa Lastenpiiri-yhtye, Inkeri-kuoro ja Petroskoin luterilaisen seurakunnan kuoro, petroskoilainen muusikko Arto Rinne ja tanssiyhtye Osennije napevy eli Syyssävelmät.

Konsertin jälkeen jokainen pääsi tutustumaan Inkeri-liiton jäsenten käsityönäyttelyyn keskuksen pienessä salissa. Näyttely toimii 7. joulukuuta asti. 

Lue lisää Karjalan Sanomista 3. joulukuuta.

0 kommentit