yhteiskunta / syyskuu 7, 2016 - 12:35 / päivitetty syyskuu 7, 2016 - 12:37

Taidot kehittyvät puutarhassa

Jelena Gagarina
kuva: Jelena Gagarina
Puutarhan avajaisissa lapset esittelivät oppikurssien aikana tekemiään käsitöitä. Vasemmalla on erityislapsille tarkoitetun luovan pajan johtaja Natalja Nikulina.

Petroskoin lasten ja nuorten keskuksen pihalla on kunnostettu puutarha, jossa erityislapsille pidetään ulkotunteja. Kenttä perustettiin niiden vanhempien aloitteesta, jotka hoitavat autismista kärsiviä lapsia.

Petroskoilainen Aleksandra Ivanova (sukunimi on muutettu), jonka poika Vlad käy keskuksen luovassa pajassa, pitää puutarhan ideaa hyvänä.

— Lasten on terveellistä viettää aikaa ulkona. He istuvat pöydän ääressä koulussa tai luovassa pajassa, esimerkiksi keramiikkatunnin aikana. Haluamme, että lapset liikkuisivat enemmän, Ivanova sanoo.

Erityislapsille tarkoitetun luovan pajan johtaja Natalja Nikulina vuorostaan lisää, että lasten on vaikea käydä vain sisätiloissa järjestettävillä tunneilla.

— Kun viime vuonna järjestimme leirin autistisille lapsille, ymmärsimme, että luonto vaikuttaa myönteisesti heihin, Nikulina kertoo.

Nikulinan mukaan erityislapsille pitää opettaa helppoja asioita sekä niitä, joista on hyötyä elämässä. Esimerkiksi, kasvien hoitaminen on hauskaa ja hyödyllistä.

Puutarhan kunnostaminen on osa Esteetön lapsuus -hanketta. Sitä toteuttaa Doroga-nuorisoliitto Karjalan tasavallan terveysministeriön myöntämillä rahavaroilla.

Kunnostustyöt aloitettiin puutarhassa viime keväänä. Alueen kunnostivat vanhemmat ja vapaaehtoiset.

 

Lisää aiheesta Karjalan Sanomissa 7. syyskuuta.

0 kommentit