yhteiskunta / maaliskuu 5, 2020 - 10:01

Teipistä Sampo

Jelena Maloduševa
Kalevalan päivänä, 28. helmikuuta, Suomen Pietarin-pääkonsulaatin Petroskoin-toimipiste järjesti työpajan suomea opiskelevillekoululaisille. Petroskoilainen taiteilija Jegor Kukuškin opetti 34. koulun oppilaita, tekemään Sammon teipistä.
Petroskoin konsulin Johannes Puukin mukaan Kalevalan hahmot ja tarinat innostavat lapsia opiskelemaan kieltä.
— Koulussamme lapset tutustuvatKalevalaan ala-asteella. He lukevat Kalevalan helppolukuista venäjänkielistä versiota. Suomen kielen oppitunneilla tutustumme suomenkieliseen Kalevalaan ja kansanrunouden kerääjän ja tutkijan Elias Lönnrotin elämään yhdeksännellä luokalla, 34. koulun opettaja Veronika Grigorjeva sanoo.
— Suomessa Kalevalaa luetaan kouluissa eri versioina. On olemassa esimerkiksi Lasten Kalevala ja tosi hienosti tehty Mauri Kunnaksen kirjoittama Koirien Kalevala. Pikkuhiljaa mitä vanhemmaksi mennään, sitä enemmän luetaan Kalevalan runoja, Johannes Puukki kertoo.
Puukin mukaan Kalevala on ollut läsnä hänen elämässään lapsuudesta lähtien. Pohjolan emäntä eli Louhi ja Lemminkäisen äiti ovat hänen lempihahmojaan.
— Olen kuvitellut, että Sampo on symbolinen ja vertauskuvallinen kone, joka liittyy viljelyyn, sadonkorjuuseen ja rikkauteen, Puukki sanoo.
Työpajassa taiteilija Jegor Kukuškin selitti lapsille, miltä Sampo voisi näyttää. Hän kysyi myös, mitä oppilaat haaveilisivat Sammolta saaliikseen. Vastaukset olivat erilaisia. Toiset pyytäisivät ison talon, ison rahasumman tai lemmikin, toiset maailmanrauhaa ja terveyttä kaikille perheenjäsenille.
 
Lisää aiheesta lue Karjalan Sanomissa 3. maaliskuuta.
0 kommentit