kulttuuri / kesäkuu 6, 2012 - 11:53 / päivitetty kesäkuu 9, 2012 - 10:13

Viikon vieras: Mirja Kemppinen Kielellä on väliä

kuva: Ateismista puhuttiin venäjäksi, kristinuskosta suomeksi.
– Kansallinen nousun aikana oli ylpeyden aihe olla Inkerin suomalainen tai suomalainen, kukaan ei silloin hävennyt olla suomalainen, Mirja Kemppinen sanoo. Kuva: Anna-Maria Tukiainen

Petroskoista kotoisin oleva Mirja Kemppisen lapsuudenkodissa puhuttiin suomen kaakkoismurretta Inkerin murretta. Hyvin suomenkielinen ja suomalaisuudesta kiinnipitävän suvun ansiosta Kemppinen puhuu suomea äidinkielenään.

–  Sain kasvaa inkeriläisessä ympäristössä Petroskoissa, opin venäjän päiväkodissa ja koulussa. Ateismista puhuttiin venäjäksi, kristinuskosta aina suomeksi. Vietimme perheessä joulua, koulussa kävi Pakkasukko, en kokenut sitä mitenkään ristiriitaisena, koska kielet erottivat ne kaksi asiaa toisistaan. En voinut ilmiantaa mitä teimme kotona, opin vasta 10-vuotiaana mitä on joulu venäjäksi. En kerta kaikkiaan osannut niitä sanoja tai ei tullut mieleenkään, että tarvitsisin niitä sanoja venäjäksi, 35-vuotias Kemppinen sanoo.

Hajotettu kieliympäristö

–  Puhuin ennen Suomeen muuttoa lapsille omaa Inkerin murretta. Muuton jälkeen puhuimme keskenään venäjää, mutta se ei näyttänyt riittävän suomenkielisessä ympäristössä. Niinpä myös minä aloin puhua lapsille venäjää. Nyt lapset ovat täysin kaksikielisiä. Isä puhuu heille vain venäjää, minä sekä venäjää että suomea. Toisinaan puhun heille myös inkerin murretta, jotta lapset ymmärtävät hyvin, 10-ja 12-vuotiaiden lasten äiti Mirja Kemppinen sanoo.

–  Puhun Inkerin murretta vanhempien sukulaisten kanssa, joskus 80-vuotiaan enoni kanssa. Suomessa asuvien vanhempieni kanssa puhun nykyisin venäjää. Inkerin murre valitettavasti häviää. Sitä ei voi enää elvyttää niin, että inkeriläistaustaiset lapset alkaisivat puhua sitä keskenään. Tärkeintä on lapsille oppia suomea, Inkerin murre on vain suomenkieltä mikä on saanut vaikutteita venäjän kielestä. Kieli säilyy kieliympäristössä ja ympäristö on hajotettu, se ei enää onnistu, Kemppinen selittää.

Identiteettikysymys on arka aihe

Kemppisen lapset opiskelevat suomea äidinkielenään, sillä he eivät kumminkaan oppisi venäjää samalla tavalla, kuin Venäjällä.

–  Koen kiusallisena asiana, että moni on muuttanut tänne inkeriläisenä ja muuttuneet venäläisiksi Suomessa asuessaan. Meitä pidetään venäläisinä Suomessa. Sen olen lapsilleni taistellut, etten päästänyt heitä opiskelemaan suomea toisena kielenä. Olen sitä mieltä, että lapsille jotka ovat syntyneet Suomessa, suomen opetus toisena kielenä on vahingollista heille, Kemppinen toteaa.

Suomalaisuudesta ei ollut haittaa 1980-luvun Karjalassa, Kemppinen ei kokenut syrjintää eri kielitaustansa takia. Kansallinen nousun aikana oli ylpeyden aihe olla Inkerin suomalainen tai suomalainen, kukaan ei silloin hävennyt olla suomalainen. 1990-luvulla Karjalan tasavallassa kävi paljon suomalaisia ja heitä pidettiin arvossa.

–  Jos nykyinen kielitilanne riittää Karjalan tasavallassa asuville inkerinsuomalaisille, ja he hyväksyvät esimerkiksi sen, että Inkerin kirkon toiminta on muuttunut suurelta osin venäjänkieliseksi, se on heidän asiansa. Monesti kun mietin Venäjän asioita, saan moitteita, etten voi kommentoida asioita. Venäjällä maastamuuttaneita pidetään usein edelleen jonkinlaisina maanpettureina tai luopioina. Tällainen ajattelutapa on peräisin neuvostoajalta ja olen törmännyt siihen esimerkiksi sosiaalisen median Vkontakten keskusteluissa. Joskus todellakaan mietin, että onko minulla sanavaltaa mottia Venäjän asioita, kun en asu enää siellä. Maanpetturiksi en silti itseäni koe, Kemppinen sanoo.

Faktat

Petroskoista kotoisin, vanhemmat Inkeristä

Petroskoin yliopistosta valmistunut opettajaksi

Arkiston hoitaja Juminkeko-säätiössä

 

Lue koko juttu lehdessä 20. kesäkuuta.

0 kommentit