kulttuuri / tammikuu 19, 2017 09:05 / päivitetty tammikuu 19, 2017 09:05
Japani on tullut petroskoilaisia entistä lähemmäksi, kun Petroskoin näyttelysalissa avautui Kelluvan maailman kuvia: japanilaisen puupiirroksen kulta-aika -näyttely.
Jelena Maloduševa
KUVA: Jelena Maloduševa
Pietarin V Perunnyh rjadah -taidekeskuksen asiantuntija ja taiteentutkija Irina Kosterina voi kertoa japanilaisesta taiteesta oikein paljon.
Japanilainen taide on uusi ilmiö Petroskoissa. Japanilaisten puupiirrosten näyttelyn avajaisissa Petroskoin näyttelysali oli täpötäynnä yleisöä.
kulttuuri / tammikuu 18, 2017 11:49 / päivitetty tammikuu 18, 2017 11:49
Anna Umberg
Marina Pavlova on johtanut kuoroa 24 vuotta. Lasten piiri esiintyy konserteissa sekä kaupungissa ja tasavallassa että ulkomailla.

Laulun kautta suomen kielen oppiminen on helpompaa. Tätä mieltä on petroskoilaisen Lasten piiri -kuoron johtaja Marina Pavlova.

— Suomenkielisen laulun kautta lapset opiskelevat suomen kieltä ja suomalaista kulttuuria. Tämä tekee kielen oppimisen mukavaksi ja luontevaksi, Marina Pavlova korostaa.

— Saksassa ja Yhdysvalloissa laulua käytetään oleellisena osana kielen oppimista. Olen käyttänyt tätä menetelmää jo 24 vuoden aikana, hän lisää.

kulttuuri / tammikuu 16, 2017 15:11 / päivitetty tammikuu 16, 2017 15:11
Anna Tarzalainen
KUVA: facebook.com
Suomalainen ohjaaja Matleena Saarensalmi-Hintikka kuvaa filmiä Vienan Karjalasta nuorten ajatusten ja elämysten kautta.

Suomen Lapista kotoisin oleva ohjaaja Matleena Saarensalmi-Hintikka kuvaa täysmittaista dokumenttielokuvaa, joka kertoo Vienan Karjalan nuorten elämästä ihmisläheisesti ja lämmöllä. Elokuvaa filmataan niissä ympäristöissä, mistä nuoret ovat kotoisin. Ohjaaja ei ole etsinyt ammattinäyttelijöitä, vaan tavallisia 15–25-vuotiaita ihmisiä. Karsinta järjestettiin tammikuun alussa Vuokkiniemessä. Seuraava karsinta pidetään Kalevalassa keväällä 2017.

kulttuuri / tammikuu 11, 2017 09:38 / päivitetty tammikuu 11, 2017 09:38
Karjalan taidemuseo toteuttaa Käytettyjen esineiden uusi elämä -hanketta, joka lisää osallistujien tietoutta jätteiden kierrätyksestä.
Jelena Maloduševa
KUVA: taidemuseo
Ensimmäisessä Eco-Art -mestariluokassa 30. kymnaasin koululaiset tekivät hauskoja metsäneläimiä paperikupeista taiteilija Anastasia Dubrovskajan opastuksella.
-Hankkeen idea syntyi sattumalta. Karjalan taidemuseossa kerättiin kierrätyspaperia. Huomasin, että aikuiset eivät olleet aktiivisia kierrätystoiminnassa.  Lapset oppivat uusia asioita helpommin.
kulttuuri / joulukuu 29, 2016 14:24 / päivitetty joulukuu 29, 2016 14:26
Pronssikoruja valmistava työpaja aloitti toimintansa Petroskoissa kolme vuotta sitten. Sen perustajat Olga Rjabikova ja Jevgeni Pasalski kiinnittävät huomiota tuotteiden esteettiseen merkitykseen, pieniin yksityiskohtiin ja laatuun.
Jelena Maloduševa
KUVA: Jelena Maloduševa
Olga Rjabikova ja Jevgeni Pasalski perustivat pronssikoruliikkeen, kun heidän kokoelmassaan oli kaksi tuotetta. Nyt niitä on vaikea laskea.
Vuonna 2014 Olga Rjabikova ja Jevgeni Pasalski perustivat työpajan Ptitsa Vereska (suom. Kanervan lintu). Mestarit suunnittelevat, valmistavat ja markkinoivat pronssikoruja omalla tuotemerkillä.
kulttuuri / joulukuu 28, 2016 10:09 / päivitetty joulukuu 28, 2016 10:09
Sergei Karpov
KUVA: Sergei Karpov
Tietokirjailija Konstantin Gnetnev on yksi arvostetuista Vienanmeren—Itämeren kanavan tutkijoista. Häneltä on jo ilmestynyt kaksi kirjaa kanavasta. Nyt on tekeillä kolmas kirja.

Tunnettu karjalainen tietokirjailija Konstantin Gnetnev julkisti viime viikolla uuden kirjansa, joka kertoo Vienanmeren—Itämeren kanavan rakentamisesta. Se on muunnelma kirjailijan ensimmäisestä kanavakirjasta, joka ilmestyi vuonna 2008.

— Olen muuntanut ensimmäisen kirjani ja täydentänyt sitä uusilla tiedoilla, joita olen kerännyt runsaasti viimeisten yhdeksän vuoden aikana, Gnetnev sanoi.

kulttuuri / joulukuu 21, 2016 08:23 / päivitetty joulukuu 21, 2016 08:23
Petroskoin kansallisten kulttuurien keskuksen juhlasali oli täynnä katsojia, kun Kalevalan kansanteatteri esitti Oikein yksinkertainen tarina-näytelmäänsä. Teatteri vieraili Petroskoissa toisen kerran.
Jelena Maloduševa
KUVA: Jelena Maloduševa
Näytelmässä rakkaus voittaa vihan. Siinä vapaudutaan ennakkoluuloista ja löydetään ratkaisuja vaikeisiin sosiaalisiin kysymyksiin.
— Oikein yksinkertaisessa tarinassa elämää kuvataan kaunistelematta. Se on vertaus siitä, että ihmiset voivat olla katkeria toisia kohtaan, mutta eläimet ovat pyhiä ja puhtaita.
kulttuuri / joulukuu 21, 2016 08:14 / päivitetty joulukuu 21, 2016 08:14
Noin 26 vuoden ajan Inkerin kuoro on esittänyt klassista, kansallista ja hengellistä musiikkia. Tänä vuonna kuoron ohjelmisto on laajentunut karjalankielisellä laululla.
Jelena Maloduševa
KUVA: Nikolai Rappu
Kuoro on toiminut jo kauan. Monet jäsenet eri syistä eivät ole pystyneet harrastamaan laulamista kuorossa. Nyt tilanne on muuttumassa ja osa harrastajista on liittymässä laulujoukkoon. Tänä vuonna kuoroon tuli myös kuusi uutta osallistujaa.
Monta kertaa puhuimme siitä, että olisi hyvä, että kuoron repertoaarissa olisi karjalankielinen laulu. Tänä vuonna kuoronjohtaja Igor Arhipov toteuttaa ideamme, kuoron jäsen Irina Kolomainen kertoo.
kulttuuri / joulukuu 13, 2016 09:25 / päivitetty joulukuu 13, 2016 09:25
Jelena Gagarina
KUVA: Karolina Talbosen arkistosta
Karolina Talbonen palkittiin vuoden 2016 artesaanina Tampereen messujen avajaisissa.

Joensuulainen Karolina Talbonen, 27, on aina ollut kiinnostunut käsityöstä. Puolitoista vuotta sitten hän alkoi valmistaa metallikoruja.

— Tiedän aika paljon eri käsityötekniikoita, mutta hopeatyö on lempityöni. Hopea on todella kaunis, laadukas ja pehmeä metalli. Ihastuin siihen heti! Lähes kaikki hopeatöiden tekniikoita opin itsenäisesti, Talbonen sanoo.

Korujen tekijä opiskelee Pohjois-Karjalan ammattiopistossa käsityömuotoilun alalla. Ennen hän valmistui käsityönopettajaksi Petroskoin pedagogisesta akatemiasta.

kulttuuri / joulukuu 6, 2016 13:05 / päivitetty joulukuu 6, 2016 13:05
Sergei Karpov
KUVA: livejournal.com
Vladimir Sofienko asui Kazakstanissa ensimmäiset 30 vuotta. Asuessaan Karjalassa hän on tullut Kalevala-eepoksen sankarin näköiseksi.

Petroskoilainen kirjailija Vladimir Sofienko on tehnyt kirjailijantyötä 16 vuotta. Vuodesta 2009 hän on ollut Karjalan nuorten kirjailijoiden liiton jäsenenä.

Vuoteen 2000 asti hän asui noin 30 vuotta Kazakstanissa, missä on syntynyt 1968.

— Jo lapsena kiinnostuin lukemisesta ja yritin myös kirjoittaa, mutta uintiharjoittelu vei paljon aikaa. Osallistuin usein uintikilpailuihin eri Neuvostoliiton tasavalloissa. Nousin Neuvostoliiton uintimestariksi, Sofienko kertoo.