Vaikka Karjalan vähemmistökieliä lukee tänä lukuvuonna 6 000 oppilasta, tilanne on kaukana murheettomalta. Suomen, karjalan ja vepsän opetuksen tulevaisuus riippuu nyt siitä, kuinka koulut saavat sopeuttaa alueellisen opetusstandardin opetusohjelmiinsa.

Niin sanottu valtiollinen eli yleisvenäläinen opetusstandardi on rikkomaton tabu, mutta alueelliseen standardiin on alueilla vapaat kädet käydä kiinni. Vapauden seurauksena on meillä perinteisesti sotkuinen ongelmavyyhti.

Jo pitkän aikaa Venäjän kaikilla Internet-sivuilla on keskusteltu siitä, että on aika luopua työkirjoista. Nehän ovat Neuvostoliiton ajalta peräisin, ja niissä on tietoja kansalaisten työelämästä, kaikista työpaikoista, viroista, työpalkinnoista ja moitteista. Epäselvää oli, häviääkö joskus se kommunistien keksintö, jolla oli kauhea rooli bolshevikkien aikoina.

Kansallinen herääminen tempasi mukaansa kaikki Neuvostoliiton kansat ja alueet vuonna 1991, jolloin maassamme tapahtui kapina. Sen jälkeen Neuvostoliitto hajosi ja alueella muodostui useita itsenäisiä valtioita.

En suostu väitteisiin, että mahtavan maan hajoaminen oli voitu estää. Hajoaminen oli väistämätön. Kuitenkin useat entisen Neuvostoliiton kansalaiset ikävöivät menneitä aikoja, koska monien ongelmien rinnalla oli maassamme paljon saavutuksiakin.

Petroskoin historiallisen katukuvan raiskaaminen jatkuu. Viime viikolla kaupungin rakennustaiteellinen neuvosto hyväksyi kuolemantuomion Sampo-elokuvateatterin rakennukselle. Sampo hajotetaan maan tasalle. Rakennuksen ja sen viereisen puistikon tilalle kohoaa – mikäs muu – moderni asuinkerrostalo.

Itse asiassa kaupunginhallitus langetti Sammolle kuolemantuomion vielä vuosi sitten, kun huutokauppasi kohtuulliseen hintaan keskustassa sijaitsevan rakennuksen ja maatontin erään paikallisen yrittäjän käsiin.