urheilu / lokakuu 17, 2019 09:52 / päivitetty lokakuu 17, 2019 09:52
Margarita Pehkonen

Sillä välin kun toiset haluavat matkustaa meren rannalle tai haaveilevat käynnistä historiallisissa kaupungeissa, tunnetut seikkailijat ja tutkijat moskovalainen Fjodor Konjuhov ja petroskoilainen Viktor Simonov suunnittelevat uutta tutkimusmatkaa pohjoiseen.

Tutkimusmatka alkaa helmikuussa 2020 Tšuktšien autonomisesta piirikunnasta ja päättyy Grönlantiin kesäkuussa 2021.

urheilu / syyskuu 11, 2019 14:46 / päivitetty syyskuu 11, 2019 14:46
Marina Tolstyh

Puolimaraton Karjala vetää joka vuosi yhä enemmän juoksuharrastajia. Tällä kertaa omaan sarjaansa osallistui myös kymmeniä sauvakävelijöitä. Tästä vuodesta alkaen sauvakävely on kuulunut Venäjän urheilulajeihin.

— Puolimaratoniin ilmoittautui yli tuhat osallistujaa Venäjän eri alueilta ja myös ulkomailta. On merkittävää, että kiinnostus tapahtumaan on kasvanut , ja lukumäärä on vuosi vuodelta yhä suurempi, Prääsän piirihallinnon johtajan virkaa toimittava Jelena Iljukovitš sanoo.

urheilu / elokuu 2, 2019 09:42 / päivitetty elokuu 2, 2019 09:43
Margarita Pehkonen

Kansainvälinen jääkiekkokausi alkaa vasta syksyllä, mutta harrastajat pelaavat jääkiekkoa välikautenakin. Viikonloppuna Savonlinnassa pidettiin perinteinen Saimaa veteraanijääkiekkoturnaus. Tänä vuonna kilpailut järjestettiin 40. kerran. 

urheilu / heinäkuu 24, 2019 10:46 / päivitetty heinäkuu 24, 2019 10:47
Margarita Pehkonen

Viime viikonloppuna Petroskoin keskustassa oli vilkasta: 12 maailman voimakkainta miestä osallistui Strongman Champion League -voimamieskilpailuihin.

— Liigan kalenterissa on 16 osakilpailua, jotka pidetään 16 maassa, liigan perustaja ja kilpailujen päätuomari Ilkka Kinnunen kertoo.

Petroskoista on tullut ensimmäinen Venäjän kaupunki, jossa järjestettiin liigan kilpailut. Venäläisille voimamiehille näistä kilpailuista on myös tullut debyytti Strongman Champion League -sarjassa.

urheilu / heinäkuu 19, 2019 13:42 / päivitetty heinäkuu 19, 2019 13:42
Margarita Pehkonen

”Winter is coming”. Tämä fraasi on tuttu sekä tunnetun sarjaelokuvan faneille että talviurheilijoille, jotka kesällä valmistautuvat ahkerasti kilpailukauteen. Myös urheilukohteita valmistetaan talveen.

Tasavallan urheiluministeriö tutkii mahdollisuutta järjestää yleisvenäläisiä ja kansainvälisiä hiihtokilpailuja Petroskoissa sijaitsevassa Kurgan-urheilukeskuksessa. Viime viikolla Venäjän hiihtoliiton ekspertti Igor Belomestnov tarkisti keskuksen ratojen kuntoa.

urheilu / heinäkuu 10, 2019 10:23 / päivitetty heinäkuu 10, 2019 10:23
Jekaterina Pospelova

Kesäkuun puolivälissä avattu kamppailulajien keskus sijaitsee Karelia Market -kauppakeskuksen kolmannessa kerroksessa. Tiloja on peruskorjattu Kaupungin kehitystoimisto -järjestön rahoilla.

— Keskus on ainutlaatuinen Karjalalle. Se vastaa känsäinvälisiä laatuvaatimuksia, Karjalan karateliiton puheenjohtaja Maksim Stolbovoi toteaa.

— Uuden keskuksen avaaminen on ollut suuri tapahtuma paikallisille urheilijoille. En usko loppuun saakka, että se on tullut mahdolliseksi, hän jatkaa.

urheilu / heinäkuu 4, 2019 11:26 / päivitetty heinäkuu 4, 2019 11:26
Jekaterina Pospelova

Tänä vuonna kansainvälinen Ecofest Ruskeala -urheilufestivaali on laajentunut. Juoksijoiden, sauvakävelijöiden ja avovesiuimareiden lisäksi urheilufestivaalille osallistui suppailijoita ja koiravaljakon harrastajia.

— Suppailu ei ole suuressa suosiossa Karjalassa. Haluamme tehdä tämän urheilulajin tunnetuksi meillä. Siis tänä vuonna festivaaliohjelmaan on sisältynyt SUP-kilpailu, Ecofest Ruskeala -urheilufestivaalin järjestäjä Aleksei Durjagin kertoo.

Urheilutapahtuma alkoi iltapäivällä ja päättyi keskiyöllä. Yhteensä se kesti 12 tuntia.

urheilu / toukokuu 16, 2019 12:24 / päivitetty toukokuu 16, 2019 12:24
Marina Tolstyh

Petroskoin yliopiston liikunnan, urheilun ja matkailun instituutti ja Itä-Suomen liikuntaopisto eli ISLO aikovat solmia yhteistyösopimuksen. Osapuolet uskovat, että sopimus tekee yhteistoiminnasta konkreettisemman kuin yhteistyö Karjalan tasavallan ja Itä-Suomen välillä allekirjoitetun yhteistyömuistion puitteissa.

urheilu / maaliskuu 19, 2019 15:00 / päivitetty maaliskuu 19, 2019 15:00
Sergei Karpov

Karjalan satanen on ainutlaatuinen ultrahiihto, joka hiihdetään vuosittain Kalevalassa. Tänä vuonna hiihtokilpailu järjestettiin jo yhdennentoista kerran.

— Ultramaratonimme on tarkoitettu harrastajahiihtäjille eikä ammattihiihtäjille. Sen osallistujat eivät kilpaile raha- tai muista palkinnoista. Heidän päätavoitteenaan on kokeilla voimiaan ja katsoa, mitä he jaksavat, maratonin järjestäjä Edgar Ozolin toteaa.

urheilu / helmikuu 21, 2019 15:18 / päivitetty helmikuu 21, 2019 15:18
Margarita Pehkonen

Viisi vuotta sitten Petroskoihin avattu Lumi-jäähalli on ollut tärkeä urheilukenttä jääkiekkoilijoille ja taitoluistelijoille. Pikaluistelijoilla ei ole sopivaa pikaluistelurataa.

Ennen jäähallin avaamista pikaluistelijat harjoittelivat ulkojääkentällä ja sen lähellä sijaitsevassa urheilukoulun rakennuksessa. Viime viikolla urheilijoiden tiedoksi on tullut, että urheilukoulun rakennus ja ulkojääkenttä suljetaan.