yhteiskunta / kesäkuu 4, 2014 15:19 / päivitetty kesäkuu 4, 2014 15:19
Wladimir Kokko
KUVA: Pietarin BGL-klubi
Sattuma esiintyy Pietarin BGL-klubilla Fontankalla. Osan palkkiosta yhtye lahjoittaa suomalaisuhrien muistomerkin pystyttämiseen.

Petroskoilainen folk-bändi Sattuma lahjoittaa osan Inkeri-kiertueella saamastaan palkkiosta Sandarmohissa syyttömästi murhattujen suomalaisten muistomerkin pystyttämiseen. Sattuma soitti Inkerissä muutaman keikan Pietarissa ja Keltossa.

Pietarissa Sattuma esiintyi suomalaisessa koulussa ja Suomen Pietarin-konsulaatissa järjestetyllä vastaanotolla. Seuraavana päivänä se keikkaili Keltossa ja illalla innosti yleisöä BGL-klubilla Fontankalla. Ahtaasta salista huolimatta esitys klubilla onnistui erinomaisesti.

yhteiskunta / kesäkuu 4, 2014 09:43 / päivitetty kesäkuu 6, 2014 14:30
Sergei Karpov
KUVA: Risto Voipio
Talkoojoukon voimin ja rautakankien avulla hautakiven tekstipuoli kääntyy ylöspäin ja näkösälle.

Yli 20 vuotta Sortavalan evankelis-luterilainen seurakunta ja Joensuun Sortavala-Seura ovat järjestäneet yhteisiä talkoita Sortavalan vanhalla suomalaisella hautausmaalla. Puutarhaneuvos ja talkoopäällikkö Reima Karetien mukaan tällaiset talkoot järjestetään kerran vuodessa toukokuussa.

— Joensuun Sortavala-Seuran jäseniä osallistuu vaihtelevasti talkoisiin vuosittain. Monet heistä ovat olleet mukana useina vuosina. Yritämme olla mukana vapaaehtoisen avustuksen merkeissä, toteaa Joensuun Sortavala-Seuran sihteeri Pirkko Tolvanen.

yhteiskunta / toukokuu 30, 2014 15:59 / päivitetty toukokuu 30, 2014 15:59
Ilona Veikkolainen
KUVA: Jelena Migunova
Kesällä on kiva käydä etelän auringossa ja meren rannalla. Kuvassa Karjalan koululaisia etelässä viime vuonna.
Kesällä on kiva käydä etelän auringossa ja meren rannalla. Kuvassa Karjalan koululaisia etelässä viime vuonna.

Noin 23 000 Karjalan koululaista lähtee tänä kesänä Karjalan budjetin rahoittamille leireille. 21 vuorokautta kestävä loma Karjalan leirillä maksaa keskimäärin 21 000 ruplaa. Karjalan ulkopuolella samanlainen lomapaketti maksaa keskimäärin 17 000 ruplaa.

— Etelässä loma on halvempi kuin Karjalassa, koska siellä on kehittyneempi infrastruktuuri ja enemmän leirejä. Toki junaliput etelään ovat kalliita. Jos leiripaketin päälle lasketaan matkat, niin lomat sekä Karjalassa että sen ulkopuolella ovat samanhintaisia, Karjalan varaterveys- ja sosiaalikehitysministeri Olga Sokolova sanoo.

yhteiskunta / toukokuu 28, 2014 14:26 / päivitetty kesäkuu 4, 2014 15:14
KUVA: Oleg Gerasjuk
Muistomerkin pienoismalli luovutetaan Karhumäen piirin kotiseutumuseolle. Karjalan Inkeri-liiton puheenjohtaja Vladimir Kolomainen toivoo, että museon kävijät innostuvat myös käymään hautausmaalla katsomassa oikeata muistomerkkiä.

Karjalassa on löydetty kolme joukkoteloituspaikkaa, joista yksi on Karhumäen piirikeskuksen tienoilla Sandarmohissa. Eri tietojen mukaan paikalla syyttömästi surmattujen henkilöiden määrä vaihtelee kahdeksasta tuhannesta yhdeksään ja puoleen tuhanteen, joista suomalaisuhreja on vähintään kahdeksansataa. Karjalan suomalaisten Inkeri-liitto hautoo ajatusta muistomerkin pystyttämisestä Karhumäen piiriin Sandarmohin hautausmaalle.

yhteiskunta / toukokuu 23, 2014 08:21 / päivitetty toukokuu 23, 2014 08:21
Ilona Veikkolainen
KUVA: KRL
Vuosina 2012—2013 Liiton valmistama pöytäpeli on annettu kouluihin, joissa luetaan karjalaa.
Vuosina 2012—2013 Liiton valmistama pöytäpeli on annettu kouluihin, joissa luetaan karjalaa.

Karajalan Rahvahan Liitto täyttää tänä vuonna 25 vuotta. Aiheita suurempaan juhlaan on paljon. Jäsenten määrä on vähitellen lisääntynyt ja liittolaiset osallistuvat eri hankkeisiin.

Karjalan Rahvanah Liiton Jelena Migunova sanoo, että viime vuosina järjestön tavoitteet eivät ole muuttuneet. Jäsenet pyrkivät säilyttämään karjalan kieltä ja karjalaista kulttuuria. Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi ovat toki muuttuneet. 

yhteiskunta / toukokuu 21, 2014 20:16 / päivitetty toukokuu 22, 2014 09:42
Sergei Karpov
KUVA: Igor Gerasemenko
Tarmo Waseniuksen mielestä kokin työhön ei koskaan kyllästy eikä siinä ole koskaan valmis.

Joensuulainen Tarmo Wasenius on ollut mukana keittiöalalla 1970-luvulta alkaen. Vuonna 1972 hän aloitti keittiöopinnot ja siitä asti on tehnyt työtä keittiössä.

— Olen opiskellut yhden vuoden venäläistä ruokakulttuuria matkailuopistossa Pietarissa. Tuo aika oli osaltani oppimisen ja innovaation aikaa. Se kannusti minua etsimään lisää, Wasenius muistelee.

Keittiöala on Waseniuksen mukaan hyvin monipuolinen, vaikea ja haasteellinen.

yhteiskunta / toukokuu 21, 2014 10:00 / päivitetty toukokuu 21, 2014 10:00
Jelena Gagarina
KUVA: Jelena Politanskaja
Petroskoin Šestvije -teatteristudion nuoret taiteilijat Kansainvälisessä sirkusfestivaalilla Varkaudessa vuonna 2012.

Viime vuosina Petroskoi on ollut kiinteässä yhteistyössä sen ystävyyskaupunkien Varkauden ja Joensuun kanssa eri toiminta-aloilla. Petroskoin hallituksen PR- ja kansainvälisen yhteistyön hallinnon varapäällikön Natalja Lavrušinan mukaan kumppanit rajan molemmin puolin ovat kiinnostuneita yhteistyöstä.

yhteiskunta / toukokuu 14, 2014 09:27 / päivitetty toukokuu 14, 2014 09:27
Johdinauton lipun hinnanalennus on lisännyt matkustajamäärää.

Kymmenen ruplan lipunhinta säilyy johdinautossa tämän vuoden loppuun saakka. Siitä ilmoitti Petroskoin kaupunginjohtaja Galina Širšina tilaisuudessa, jossa hän kertoi toimintansa tuloksista.

Tätä päätöstä ennen kaupunginhallitus aikoi nostaa lipunhinnan 17 ruplaan toukokuun puolivälissä, koska kaupunginneuvoston kansanedustajat eivät hyväksyneet avustusta kaupungin liikenneyritykselle.

— Päätös on taloudellisesti tarkoituksenmukainen. Toisaalta tuemme vähänvaraisia kaupungin asukkaita, toisaalta tervehdytämme liikenneyrityksen raha-asioita, Širšina sanoo.

yhteiskunta / toukokuu 8, 2014 11:36 / päivitetty toukokuu 8, 2014 13:38
Anna Tarzalainen
KUVA: Petroskoin valtionyliopisto
Petroskoin valtionyliopiston tutkija Sergei Verigin esittelee uutta kirjaa, johon on koottu mm. ennen salassa pidettyjä asiakirjoja.

Neuvostoliiton ja Suomen suhteiden historiasta kertovaan uuteen kirjaan on koottu Nikolai Baryšnikovin ja Einar Laidisen kirjoituksia, joista osa on nyt julkaistu ensimmäisen kerran. Kirja esiteltiin aluksi Pietarissa, myöhemmin Petroskoissa ja sitten myös Helsingissä Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa.

yhteiskunta / toukokuu 8, 2014 09:18 / päivitetty toukokuu 8, 2014 13:38
Tulipalon sammutus Krasnaja Gorkan taajamassa Belomorskin piirissä.

Poikkeustilaministeriö ja palontorjuntaviranomaiset yhä enemmän toivovat saavansa apua vapaaehtoisilta. Meikäläiset ottavat mallia lähinnä Suomesta, Saksasta ja Puolasta, joissa vapaaehtoisten palokuntalaisten toiminta on kehittynyt hyvin pitkälle.

— Vapaaehtoisten palomiesten käytössä on sammutuskalustoa ja paloautoja. Heidän tehtävänään on ensin soittaa palokunta paikalle ja vasta sitten ryhtyä alkusammutukseen, Karjalan paloturvallisuus- ja poikkeustilakomitean puheenjohtaja Nikolai Fedotov neuvoo.