yhteiskunta / kesäkuu 21, 2017 17:22 / päivitetty elokuu 3, 2017 13:31
Marina Tolstyh
KUVA: Kinnusen perhealbumista
Tuomas Kinnunen on ensimmäinen konsuli, joka toi mukaansa Karjalaan koko perheensä. Kuvassa vasemmalta puoliso Svetlana, nuorempi poika Anton, Tuomas Kinnunen ja vanhempi poika Aleks.

Suomen Petroskoin-konsuli Tuomas Kinnunen sanoo neljä asiakohtaa toimintansa tuloksiksi, joista hän kertoo mielellään. Ensiksi viisumikäsittely on kehittynyt paljon sekä asiakaspalvelun mukavuus on lisääntynyt.

— Jokainen voi jättää viisumihakemuksensa 15 minuutin aikana, eikä tarvitse seisoa ulkona sateessa. Hakemuksen käsittelyaika on tavallisesti 10 työpäivää. Viime kahden ja puolen vuoden aikana asiakkaat ovat saaneet viisumit jopa muutamassa päivässä, Kinnunen kertoo.

yhteiskunta / kesäkuu 16, 2017 14:15 / päivitetty kesäkuu 20, 2017 15:22
Margarita Pehkonen
Vuonna 2012 noin 400 kilometrin junamatkaan meni pysähdyksineen 13 tuntia.

Venäjän rautatieyhtiö RŽD ei sulje pois mahdollisuutta ottaa uudelleen käyttöön junareittiä Petroskoista Joensuuhun. Siitä syystä RŽD on järjestänyt Karjalan asukkaille mielipidekyselyn tutkiakseen, olisiko sellaiselle reitille kysyntää vai ei.

yhteiskunta / kesäkuu 14, 2017 14:34 / päivitetty elokuu 3, 2017 13:34
Marina Tolstyh
KUVA: www.kirkko.ru
Petroskoin evankelis-luterilaisen seurakunnan kirkkoherra Aleksei Krongolm on järjestänyt kesäleirejä jo useita vuosia.

Petroskoin evankelis-luterilaisen Pyhän Hengen seurakunnan kirkkoherra Aleksei Krongolm on sitä mieltä, että kirkon tämä kesäleiri oli enimmäkseen käytäntöön suuntautuva hanke. Lapset saivat tietää kirkkoherralta apostoli Paavalin elämästä ja hänen historiallisista matkoistaan ja kestivät hänen koetuksiaan leikkien ja eri harjoitusten kautta.

yhteiskunta / kesäkuu 13, 2017 17:14 / päivitetty elokuu 3, 2017 13:32
Natalja Laidinen
KUVA: Natalia Laidinen
Sampo-festivaalin ohjelma oli erittäin rikas ja monipuolinen. Vieraita tutustuttiin Kalevala-eepokseen, karjalaisten laulu- ja tanssiperinteisiin, ruokakulttuuriin ja elinkeinoihin.

Aunuksen rinnalla Karjalan tasavallan päivää vietettiin suurin juhlamenoin myös Moskovassa. Moskovan karjalainen osakunta järjesti sen johdosta Sampo-festivaalin kaupunkilaisten suositussa vapaa-ajanviettopaikassa Kolomenskojen museossa.

yhteiskunta / kesäkuu 13, 2017 11:53 / päivitetty elokuu 3, 2017 13:32
Ilona Veikkolainen
KUVA: Ilona Veikkolainen
Ljubov Jaškova (oik.) syöttää naapuriaan Roza Alfjorovaa, joka on heikkonäköinen. He molemmat asuvat Petroskoin täysihoitolassa
Ljubov Jaškova (oik.) syöttää naapuriaan Roza Alfjorovaa, joka on heikkonäköinen. He molemmat asuvat Petroskoin täysihoitolassa

Petroskoilainen Lidia Zaitseva joutui ikäihmisille tarkoitettuun täysihoitolaan pari viikkoa sitten. Selkärangan vamma kahlitsi iäkkään naisen vuoteeseen. Sukulaiset eivät jaksaneet hoitaa häntä.

yhteiskunta / kesäkuu 7, 2017 13:20 / päivitetty kesäkuu 7, 2017 14:50
Anna Tarzalainen
Suomen Pietarin-pääkonsulaatti ottaa vastaan noin 3000—3500 viisumihakemusta päivässä ja myöntää noin 2000—3000 viisumia.

Matkailusesonki on avattu ja monet venäläiset turistit valitsevat Suomen matkailukohteekseen. Naapurimaa kiinnostaa eniten pietarilaisia turisteja. Suomen Pietarin-pääkonsulaatti ei ehdi myöntää matkailuviisumeja kaikille halukkaille. Hakemusten määrä alkoi kasvaa jo vuoden alusta.

yhteiskunta / toukokuu 18, 2017 15:07 / päivitetty toukokuu 18, 2017 15:07
Ilona Veikkolainen
KUVA: Ilona Veikkolainen
Pyörätuolilla voidaan liikkua vain koulun käytävällä. Toiseen kerrokseen ei pääse mitenkään.
Pyörätuolilla voidaan liikkua vain koulun käytävällä. Toiseen kerrokseen ei pääse mitenkään.

Tänä vuonna Karjalan kymmenen oppilaitoksen tilat tehdään esteettömiksi vammaisia nuoria ajatellen. Vuosi sitten neljässä koulussa ja vielä kahdessa päiväkodissa tehtiin korjaus vammaisten lasten tarpeet huomioon ottaen.

— Korjaustyöt maksoivat yli 21 miljoonaa ruplaa. Tavoitteena on luoda esteetön ympäristö oppilaitoksissa niin, että jokainen lapsi viihtyy ja liikkuu itsenäisesti apuvälineitä käyttäen, Karjalan varaopetusministeri Tatjana Vasiljeva sanoo.

yhteiskunta / huhtikuu 25, 2017 14:51 / päivitetty huhtikuu 25, 2017 14:51
Sergei Karpov
KUVA: Sergei Karpov
Tukiyliopistojen perustaminen kuuluu Venäjän opetusministeriön tukiohjelmaan, joka käynnistyi vuonna 2015. Tukiyliopiston statuksesta on kilpaillut tänä vuonna yhteensä 80 yliopistoa, joista 22 on voittanut. Nyt Venäjällä on kaikkiaan 33 tukiyliopistoa.

Petroskoin valtionyliopisto on päässyt Venäjän niin sanottujen tukiyliopistojen listalle. Ne ovat yliopistoja, joilla on avainrooli Venäjän alueiden teollisuuden, sosiaalialan ja talouden kehittämisessä.

Tukiyliopistojen perustaminen kuuluu Venäjän opetusministeriön tukiohjelmaan, joka käynnistyi vuonna 2015. Ohjelman tavoitteena on kehittää yliopistoja nykyaikaisiksi tutkimuskeskuksiksi, jotka kouluttavat ammattitaitoisia spesialisteja ja edesauttavat uusien työpaikkojen perustamista.

yhteiskunta / huhtikuu 7, 2017 14:49 / päivitetty huhtikuu 7, 2017 14:49
Marina Tolstyh
KUVA: Marina Tolstyh
Suomensukuisista kielistä ja kulttuureista kertovan finsk.no-sivuston tekijä Bente Imerslund toivoo, että Karjalan Sanomien lukijat kirjoittavat tervehdyksensä sivuston vieraskirjaan. Petroskoin-matkoilla hän vierailee myös sanomalehden toimituksessa.

Norjan finsk.no -nettisivuston tekijä Bente Imerslund paljastaa, että venäläinen lastenkulttuuri on vaikuttanut häneen aina positiivisesti. Häntä miellyttää sekin, että kansallisen kulttuurin opettaminen on järjestetty kouluissa hyvin.

— Jos norjalaisilla on liikaa varoja ostaa uusi auto, talo tai matka jonnekin kauas, niin venäläiset maksavat lastenkulttuurista ja elämyksistä. Venäläiset lapset ovat hyvin tottuneita esiintymään. He laulavat ja tanssivat reippaasti ja luonnollisesti, Imerslund sanoo.

yhteiskunta / huhtikuu 6, 2017 13:44 / päivitetty huhtikuu 6, 2017 13:44
Marina Tolstyh
KUVA: Suomen Pietarin pääkonsulaatin Petroskoin toimipiste
Ennakkoäänestyspaikassa Suomen Pietarin pääkonsulaatin Petroskoin toimipisteessä kävi vähän äänestäjiä. Kuvassa on vaalivirkailijan tehtävät suorittanut Lasse Simola (edessä).

Suomen kunnat, ehdokkaat ja äänestäjät valmistuvat kuntavaaleihin, jotka pidetään Suomen 295 kunnassa ensi sunnuntaina 9. huhtikuuta. Ehdokkaita on yli 33 600 eli yhtä valtuustopaikkaa kohden on noin neljä ehdokasta.

Suomen Pietarin pääkonsulaatin Petroskoin toimipisteen mukaan ennakkoäänestykseen osallistui kaikkiaan 11 suomalaista. Äänestyslippuja oli kaiken varalta sata kappaletta.