yhteiskunta / toukokuu 15, 2019 09:59 / päivitetty toukokuu 15, 2019 09:59
Norjan Lofotrin viikinkimuseo ja Poljarnyi Odissei -merikeskus kehittävät yhteistyötä.
Jekaterina Pospelova

Ensi vuonna karjalaiset merenkulkijat lähtevät tutkimusmatkalle Pohjoismaiden ympäri. Samalla norjalaiset lähtevät viikinkilaivalla Venäjälle. Petroskoin Poljarnyi Odissei -merikeskuksen toteuttama Pohjoismaiden rengas -hanke yhdistää norjalaisia ja karjalaisia merenkulkijoita.

— Olemme kiinnostuneet hankkeesta, koska meillä on samanlaiset tavoitteet kuin karjalaisilla. Ensi vuonna haluamme matkustaa perinteisellä viikinkilaivalla Pohjos-Norjan Kuolan niemimaalle. Vastaavan laivamatkan viikingit tekivät vuonna 890, Norjan Lofotrin viikinkimuseon asiantuntija Tarjo Bjo sanoo.

yhteiskunta / toukokuu 6, 2019 10:24 / päivitetty toukokuu 6, 2019 10:24
Jekaterina Pospelova

Viime vuonna Venäjän presidentti Vladimir Putin allekirjoitti lain hotellien tähtiluokituksesta. Kesäkuun 2019 alusta alkaa hotellien ja muiden majoituspaikkojen pakollinen tähtiluokitus. Siihen saakka tähtiluokitus on vapaaehtoinen.

— Tähtiluokitus nostaa majoituspalvelujen laatua ja auttaa turisteja löytämään heidän vaatimuksiaan vastaavan majoituspaikan, Karjalan sertifiointiyrityksen asiantuntija Ljubov Sytšjova kertoo.

yhteiskunta / huhtikuu 26, 2019 10:47 / päivitetty huhtikuu 26, 2019 10:47
Margarita Pehkonen

Venäjä kehittää lentoliikennettä kovalla vauhdilla. Vuosittain avataan uusia lentoreittejä. Karjalassa lentoliikenne myös kehittyy nopeasti. Muutama vuosi sitten Petroskoista lennettiin vain Moskovaan. Nyt tilanne on muuttunut.

Viime vuoden lopussa Severstal-lentoyhtiö suoritti ensimmäisen lennon Petroskoista Tšerepovetsiin ja Arkangeliin. Huhtikuun 2019 lopusta lennot tällä reitillä suoritetaan kaksi kertaa viikossa.

yhteiskunta / huhtikuu 22, 2019 17:47 / päivitetty huhtikuu 22, 2019 17:51
Sergei Karpov

Taloustieteiden tohtori, Petroskoin yliopiston rehtorikunnan neuvonantaja Valeri Šljamin on tehnyt yli 40 vuoden uran Kostamuksen malminrikastamossa ja kaupunginvaltuustossa, Karjalan ulkosuhteiden ja talouskehityksen ministerinä ja Venäjän kaupallisena edustajana Suomessa. Värikkäästä työelämästään hän kertoo uudessa kirjassaan Talousdiplomaatin muistiinpanoja – Ajatuksia menneistä.

yhteiskunta / huhtikuu 19, 2019 08:40 / päivitetty huhtikuu 19, 2019 08:40
Marina Petrova

Suojärven jätevedenpuhdistamo käynnistyi uudelleen 11. huhtikuuta. Sitä ennen kymmenen päivän aikana se oli seisokissa. Suojärven kotitalouksien jätevedet purkautuivat puhdistamattomina järveen kymmenen päivän aikana.

— Ympäristökatastrofi on uhannut kaupunkia ja sen lähistöä. Jätevedet pääsevät Suojärveen, josta Suojoki voi kantaa niitä Ääniseen, suojärveläinen aktivisti Vladimir Zavarkin kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.

yhteiskunta / huhtikuu 18, 2019 14:00 / päivitetty huhtikuu 19, 2019 14:40
Margarita Pehkonen

3. kesäkuuta 2019 on merkkipaalu TV-lähetyksen historiassa. 46 päivän kuluttua analoginen TV-lähetys katkaistaan Venäjällä täysin. Digitaalisen lähetyksen ominaisuuksia voi kysellä ilmaisesta palvelunumerosta. 14. maaliskuuta lähtien samantapainen palvelunumero on toiminut Karjalassa. Soitto on myös ilmaista.

yhteiskunta / huhtikuu 12, 2019 11:00 / päivitetty huhtikuu 12, 2019 10:59
Margarita Pehkonen

Viime vuonna Kižin museon työntekijä Marina Noženko voitti Venäjän paras opas -ammattikilpailun, joka järjestettiin viidessä sarjassa. Noženko julistettiin parhaaksi Museon opas -sarjassa.

Silloin kilpailun voittajat saivat palkintonsa, mutta kilpailu ei ole päättynyt. Ammattikilpailun järjestänyt Venäjän maantieteellinen seura teki TV-ohjelman voittajien lisäkilpailusta.

yhteiskunta / maaliskuu 29, 2019 13:33 / päivitetty maaliskuu 29, 2019 13:35
Margarita Pehkonen

Viime viikosta alkaen yleiskäytössä on ollut Karjalan tasavallan hallituksen uudistettu nettisivusto. Tämä oli nettisivun koodausjärjestelmän ensimmäinen uudistus 1998 lähtien.

— Nyt portaali toimii testausvaiheessa. Suunnitelmien mukaan se jatkuu toukokuuhun mennessä. Testausvaiheessa voidaan korjata mahdollisia toimintavirheitä. Virheistä voi ilmoittaa jokainen nettisivun käyttäjä, Karjalan varapäämies Tatjana Ignatjeva sanoo.

Hallituksen internetsivusto on uudistettu ulkonäöltään, muttei sisällöltään.

yhteiskunta / maaliskuu 27, 2019 09:22 / päivitetty maaliskuu 27, 2019 09:22
Marina Petrova

Maaseudun kehitykseen haetaan lisää rahoitusta tasavallan budjetista. Rahaa tarvitaan eniten terveydenhuollon, opetus- ja kulttuurialan tarpeisiin.

Lisää budjettivaroja käytetään muun muassa asuntojen hankkimiseen lääkäreille, jotka muuttavat työskentelemään maaseudulle.

— Vuoteen 2020 mennessä meidän on hankittava asunnot kaikille asiantuntijoille, jotka hakeutuvat töihin tasavallan piirien sairaaloihin tai terveysasemiin, Karjalan päämies Artur Parfentšikov korostaa.

yhteiskunta / maaliskuu 25, 2019 11:16 / päivitetty maaliskuu 25, 2019 11:16
Margarita Pehkonen

Tunnetun hotellivarausjärjestelmän mukaan Venäjällä on yli 50 000 hotellia, hostellia ja muuta majoituspaikkaa. Ne sijaitsevat sekä toimi- että asuintiloissa. Maaliskuun alussa Venäjän duuma hyväksyi lain, jonka mukaan hotellien toiminta asuintiloissa on kielletty. Miten uusi laki vaikuttaa matkailuun?