yhteiskunta / heinäkuu 2, 2015 10:38 / päivitetty heinäkuu 2, 2015 10:38
Marina Tolstyh
KUVA: Natalja Lavrušina
Viisi vuotta sitten Petroskoin ja Varkauden välistä, 45 vuotta jatkunutta ystävyyttä juhlittiin Petroskoissa. Suomi-Venäjä-Seuran Varkauden seudun osaston johto ja jäsenet kävivät suomalais-ugrilaisessa koulussa.

Petroskoi ja Varkaus juhlivat lokakuun lopussa 50 vuotta virallisen yhteistyösopimuksen allekirjoittamisesta. Kontaktit alkoivat kehittyä vuonna 1963, jolloin Varkauden nuorisolautakunnan edustajat vierailivat Petroskoissa. 1970-luvun alkuun Varkaus oli Petroskoille ensimmäinen ja ainoa yhteistyökaupunki.

yhteiskunta / kesäkuu 17, 2015 13:51 / päivitetty kesäkuu 17, 2015 13:51
Jelena Gagarina
KUVA: Jelena Gagarina
Kaksi opettajaa auttoi lapsia suomen kielen opiskelussa leirin aikana. Vasemmalta Suomen Petroskoin-edustustossa työskentelevä Suvi Vesanen. Kuvassa on yksi leirin neljästä ryhmästä.

Yli 40 lasta kävi kielileirillä, joka järjestettiin Petroskoin evankelis-luterilaisen Pyhän Hengen seurakunnan tiloissa. Lapset opiskelivat suomea viikon aikana Raamatun pohjalta. Mukana oli etupäässä 6—14-vuotiaita osallistujia.

Leiriläisten keskuudessa oli niin suomea osaavia kuin myös niitä lapsia, jotka aloittivat kielen opiskelun nollasta leirillä. Lapset jaettiin iän mukaan neljään ryhmään.

yhteiskunta / kesäkuu 8, 2015 15:53 / päivitetty kesäkuu 8, 2015 15:53
Ilona Veikkolainen
KUVA: Ilona Veikkolainen
Veskelyksen orpokodissa asuu nyt 29 lasta. Nuorin on kahdeksanvuotias.
Veskelyksen orpokodissa asuu nyt 29 lasta. Nuorin on kahdeksanvuotias.

Syyskuussa Karjalassa halutaan sulkea kaksi lastenkotia. Viime vuonna suljettiin kolme. Nyt Karjalassa toimii 11 lastenkotia, jokaisessa asuu keskimäärin 40 eri-ikäistä lasta ja työskentelee 40 työntekijää. Karjalan lastenkodeissa 375 nuorta odottelee sijaisvanhempiaan. 

yhteiskunta / kesäkuu 4, 2015 11:39 / päivitetty kesäkuu 4, 2015 11:39
Marina Tolstyh
KUVA: Jelena Gagarina
Karelia-ammattikorkeakoulussa opiskelevat Rinja Lääperi (vas.), Jatta Kalajoki ja Heini Airikkala Joensuusta ovat harjoittelemassa matkailua Petroskoissa.

Kielteiset mielipiteet Venäjästä Euroopan mediassa ovat olleet yksi syistä, miksi matkailulinjan opiskelijat Rinja Lääperi, Jatta Kalajoki ja Heini Airikkala Joensuusta ovat valinneet harjoittelupaikaksi Petroskoin.

— Haluamme kokeilla sitä, mitä muut eivät välttämättä ensimmäisinä lähtisi tekemään. Ennen lähtöä Karjalaan meitä jännitti vähän, mutta edellinen matka Pietariin auttoi meitä tutustumaan venäläiseen kulttuuriin, toistensa ajatuksia täydentävät Lääperi ja Kalajoki.

yhteiskunta / kesäkuu 2, 2015 10:48 / päivitetty kesäkuu 2, 2015 10:48
Ilona Veikkolainen
KUVA: Vasili Krjutškov
Klovnien esiintymisen jälkeen potilaan mieliala aina nousee.
Klovnien esiintymisen jälkeen potilaan mieliala aina nousee.

Tasavallan lastensairaalassa hoidettavilla lapsipotilailla on syytä nauraa enemmän. Kesäkuusta alkaen sairaalassa käy klovneja, taiteilijoita ja näyttelijöitä. Heidän tarkoituksensa on kohottaa lasten mielialaa ja parantaa pienten potilaiden fyysistä suorituskykyä.

Lapsipotilaiden ja klovnien tapaaminen tulee mahdolliseksi Petroskoi-säätiön toteuttaman projektin ansiosta.

yhteiskunta / toukokuu 27, 2015 14:06 / päivitetty toukokuu 27, 2015 14:06
Ilona Veikkolainen
August Jokinen saapui Petroskoihin luultavasti vuonna 1932 ja toimi erilaisissa rakennushommissa vuoteen 1937 asti.
August Jokinen saapui Petroskoihin luultavasti vuonna 1932 ja toimi erilaisissa rakennushommissa vuoteen 1937 asti.

Berliiniläinen kuvataiteilija Laura Horelli on viime aikoina tutkinut suomalais-amerikkalaisen
August Jokisen ja hänen perheensä tarinaa. Tietoja Neuvostoliittoon saapuneesta kommunistista Jokisesta on toistaiseksi löytynyt vähän.

yhteiskunta / toukokuu 27, 2015 09:28 / päivitetty toukokuu 27, 2015 09:28
Jelena Gagarina
KUVA: Mika Palosaari
Yhteistyökumppanit kohtasivat seminaarissa Sortavalassa. Siellä he sopivat tulevasta toiminnastaan. Keskellä on Oulun sivistys- ja kulttuuripalveluissa kehittäjäopettajana toimiva Jussi Tomberg.

Hankkeessa tarjotaan rockia, poppia ja tanssia venäjäksi, suomeksi ja englanniksi. Rokilla on monta kieltä -hanke polkaistiin käyntiin suomalais-venäläisessä kulttuurifoorumissa Oulussa viime syksynä.

Osallistujat tutustuvat venäläiseen ja suomalaiseen populaarikulttuuriin. Nimenomaan nuoret osallistuvat hankkeen kaikkiin vaiheisiin.

yhteiskunta / toukokuu 21, 2015 10:58 / päivitetty toukokuu 21, 2015 11:02
Jelena Gagarina
KUVA: Jelena Gagarina
Sukututkijat Eeva Hasunen (vas.), Marja Johansen ja Asmo Kallio tutustuvat Karjalan kansallisarkiston asiakirjoihin.

Sari Heimonen Karjalan Sivistysseurasta on tehnyt sukututkimusta jo 16 vuotta. Viime viikolla hän järjesti muutamalle suomalaiselle sukututkijalle matkan Karjalan kansallisarkistoon.

— Vienan Karjalan ja Karjalan alueella eniten tärkeintä on tietää kulttuuria. Pitää lukea paljon kirjallisuutta. Pitää ymmärtää, miten sukunimet ja nimet ovat muodostuneet, Heimonen korostaa.

yhteiskunta / toukokuu 20, 2015 14:43 / päivitetty toukokuu 20, 2015 14:43
Anna Tarzalainen
KUVA: Kuva on otos Russkij den videosta.
Suomalaiset oppilaat ovat ilmaisseet itseään venäjäksi videokilpailussa.

Suomi-Venäjä-Seura on järjestänyt viidennen kerran Venäjän kielen tähti -kilpailun, joka on suunnattu peruskouluissa ja lukioissa venäjää opiskeleville. Tällä kertaa kilpailuun osallistui 13 koulua eri puolilta Suomea ja raadilla oli katseltavana 20 videota.

Kiinnostus venäjän kieltä kohtaan on lisääntynyt viime vuosina. Siitä syystä on lisääntynyt myös kilpailun osallistujien määrä. Sen vuoksi Suomi-Venäjä-Seura haluaa tehdä siitä kilpailusta tähtikilpailun.

yhteiskunta / toukokuu 19, 2015 15:40 / päivitetty toukokuu 19, 2015 15:40
Sergei Karpov
KUVA: Sergei Karpov
Petroskoin linjat –kirjaan sisältyy ainutlaatuisia dokumentteja, muun muassa hyväksytty ja allekirjoitettu Petroskoin tuhoamisen suunnitelma.

Sukupolvien viesti –säätiön johtokunnan ja Karjalan etsintätoimintaliikkeen jäsenten Ilja Gerasjovin ja Nina Stolepovan Petroskoin linjat –niminen kirja on nähnyt päivänvalon Petroskoissa. Kirja käsittelee Karjalan rintaman 313. jalkaväkidivisioonan puolustustaisteluja Petroskoin edustalla syyskuussa 1941.

5. ilmatorjuntadivisioonan veteraanijärjestön puheenjohtajan Aleksandr Tsyban mukaan Petroskoin puolustajien nimet on piirretty ainiaaksi Venäjän ja Karjalan tasavallan sotahistoriaan.